Kirjailija Laura Gustafsson. // Kuva: Markus Sommers

Kuva: Markus Sommers

Laura Gustafsson on vuonna 1983 syntynyt suomalaiskirjailija. Hän on kasvanut pienessä kylässä maaseudulla järven rannalla. Lapsuus kului erikokoisten ei-ihmis-eläinten kanssa puuhastellessa ja koulun hiihtokilpailuista lintsatessa. Yläkoululaisena Lauran taiteellinen lahjakkuus näyttäytyi mm. käsityötunnilla ommellussa kuolemakaavussa (itsetehdyt kaavat) ja kuvaamataidossa askarrellussa Vlad Tepesin pihamaassa (materiaali styrox, hammastikut). 15-vuotiaana hän ryhtyi vegaaniksi, se lienee tärkein hänen identiteettiään muovannut yksittäinen teko. Lukion jälkeen hän muutti Helsinkiin opiskelemaan.

Lauran kiinnostus kirjoittamiseen alkoi luovan kirjoittamisen kurssilla opistossa, mutta taiteenlaji tuntui silloin vielä hieman pelottavalta haltuunotettavalta. Hän opiskeli itselleen humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistolla pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Lauraa miellytti ehkä eniten kotimainen modernismi ja venäläinen futurismi, hänen suosikkikirjailijoihinsa kuuluvat edelleen Eeva-Liisa Manner ja Vladimir Majakovski, monien muiden ohella. Kirjallisuuden opiskelu oli ihan kiinnostavaa, mutta sillä ei voinut päteä esim. baareissa, joissa joku asiantuntija dissasi, mikäli ei ollut sattunut lukemaan juuri hänen suosikkiteostaan (yleensä Kerouacia, beat-kirjallisuus ei koskaan ole kiinnostanut Lauraa).

Vuonna 2007 Laura haki Teatterikorkeakouluun dramaturgian koulutusohjelmaan ja kaikkien suureksi ihmetykseksi pääsi sisään. Hän mieltää sen yhä suurimmaksi saavutuksekseen, sillä hän ei tosiasiallisesti tiennyt teatterista saati teatteriin kirjoittamisesta mitään. Teatterin opiskelu olikin introvertille ryhmäliikunnan vihaajalle aluksi haastavaa, eikä hänestä mitään unelmaoppilasta viiden vuoden aikana tosiaankaan tullut, mikä myöhemmin hieman kaduttikin, pitääkö sitä aina kapinoida, jos jotain yritetään opettaa.

Teatterikorkeakouluaikanaan Laura kirjoitti näytelmän Huorasatu, jonka pohjalta hän myöhemmin kirjoitti romaanin ja romaanista taas tehtiin näyttämösovitus. Huorasadussa Laura näytteli itsekin, se oli hauskaa, mutta hirveää. Kokemus auttoi kuitenkin ymmärtämään paremmin näyttämöä ja sen vaatimuksia tekstiltä.

Suuri TeaK-aikainen kirjailijalöytö Lauralle oli Sarah Kane. Myös Tuomas Timosen näytelmien huumori miellytti.

Kandivuoden jälkeen Laurasta tuntui, että hän oli löytänyt oman kielensä, itselleen sopivan tavan kirjoittaa. Hän väsäili kesän aikana novelleja ja osallistui erinäisiin kilpailuihin ja siis tosissaan voitti Vasemmistonuorten novellikilpailun Kesä Rynkyn kanssa -tekstillä, joka kertoi koirasta. Tämän myötä avautui tilaisuus kirjoittaa Into Kustannukselle romaani, mikä oli aluksi aivan hölmö idea, mutta nopeasti Huorasatu alkoikin muokkautua romaanikäsikirjoituksen muotoon. Innon suurella kannustuksella teos valmistui seuraavaksi syksyksi. Kirja sai hämmentävän paljon ja positiivista huomiota ja se valittiin Finlandia-ehdokkaaksi 2011, jolloin kuitenkin Rosa Liksomin Hytti nro 6 ansaitusti voitti palkinnon. Kyseinen vuosi oli kisailussa poikkeuksellinen, sillä kaikki kuusi ehdokaskirjailijaa olivat naisia. Tämä tietysti herätti epäilyjä feministien salaliitosta, sillä edelleen vallitsee näkökantoja, joiden mukaan naiset eivät osaa kirjoittaa tai tehdä mitään muutakaan.

Huorasadun myötä Lauralle tarjottiin tilaisuus kirjoittaa Yleisradiolle kuunnelmasarja. Työ oli mahtava ja äärimmäisen haasteellinen, tuloksena syntyi kuusiosainen Pet Shop, joka oli hieno.

Tässä vaiheessa Laura tutustui kuvataiteilija Terike Haapojaan, jonka kanssa hän aloitti mittavan ja pitkäkestoisen Toisten historia -hankkeen. Projektin puitteissa on rakennettu esimerkiksi Naudan historian museo (2013), ensimmäinen ei-ihmisen kulttuuria esittelevä museo.

Laura valmistui Teatterikorkeakoulusta 2012. Lopputyönäytelmänsä Anomalian pohjalta hän kirjoitti toisen romaaninsa, joka julkaistiin seuraavana vuonna. Teos jäi vähäiselle huomiolle ja se jakoi mielipiteitä huomattavasti enemmän kuin debyytti.

2016 Laura valmisti Teriken kanssa Epäihmisyyden museo – Museum of Nonhumanity -näyttelyn, johon kuului myös seminaarisarja. Hanke palkittiin mediataiteen valtionpalkinnolla, ja teos esitettiin seuraavana vuonna Italiassa Santarcangelo Festivalilla ja Norjassa Mossin Momentum-biennaalissa. Häneltä julkaistiin Korpisoturi-romaani, jossa mies odottaa maailmanloppua, joka saapuu. Kirjaa ylistettiin mieheyden kuvauksesta, se oli ehdolla Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Palkintojenjakogaalassa portieeri esti Lauran pääsyn yökerhoon. Kukaan ei voi ymmärtää, miksi.

Lauran oli tarkoitus kirjoittaa neljäs romaani vasta 2018, mutta toisinpa kävi. Vuoden 2017 hän muistaa siitä, että teki vähän liikaa töitä (mutta kun se on niin kivaa). Toisaalta hän aktivoitui pitkästä aikaa myös lukijana ja nautti kotimaisesta kirjallisuudesta, kuten Hanna-Riikka Kuisman, Pekka Hiltusen ja Jukka Laajarinteen teoksista sekä Patologian oppikirjasta. Hän julkaisi omaelämäkerrallisen Pohja-romaanin ja teki työryhmän kanssa Teatteri Jurkkaan Kikka Fan Club -monologisinfonian lapsuutensa idolista.

_MG_9873

Kuva: Nauska