Herra ja rouva Smith ovat tarkemmin määrittelemättömän eläinlajin edustajia, jotka naamioituvat ihmisiksi ja käyvät tekemässä ravintola-arvioita, joissa tarkastellaan mm. menun ja interiöörin soveltuvuutta eri lajeille. Usein ruokalistat osoittautuvat petoeläimiä suosiviksi, kuten (varmastikin sudelle varattu) mummonkurkku todistaa. Poliittisesti korrektit kriitikot tilaavat luonnollisesti vain ruokalajeja, jotka eivät sisällä toisten eläinten osia tai eritteitä. Illastamisen lomassa tarkkaillaan valtalajin käyttäytymistä.

Ote ravintola Kosmoksen arviosta:

Ruokalistalla suurinta hämminkiä herätti Tatti Julienne. Mr Smith kysyi viisaasti, kuka hän on. Vastaukseksi saimme jotain kermaan liittyvää. Sienihän ei voi olla yksi, hän on aina monta. Viittaako Julienne siis rihmastoon vai rihmaston yhteen ilmentymään? Linturuoka-osio taas alkuun ilahdutti meitä. Olihan listassa otettu lintujen ruokinta huomioon. Esimerkiksi moskovalaisen kanan annos vaikutti hieman oudolta (ruokavalio oli hyvin samantyyppinen kuin moskovalaisella ihmisellä). Tiedustelimme, oliko ruuissa siemeniä. Niitä ei ollut. Eikä voitu mennä takuuseen edes siitä, olivatko listan linnut (sillä linnut olivat itse listalla) syöneet siemeniä!!

Arviot Toisten historian blogissa.

Herra ja rouva Smithin voi myös tilata arvioimaan ravintolaa, he eivät nimittäin edusta lahjomatonta vaan nälkäistä mediaa!