10.3.

– Tulimme eilen lapsen kanssa vanhempieni luo. Nukahdin noin 21:16. Butlerin Aamunkoiton teksti alkoi järjestyä mielessäni uusilla häiritsevillä tavoilla. Mitenköhän kauan voisi jatkaa lukemista siinä horteessa, jossa on hereillä, mutta unet puskevat jo päälle. Ja saisiko siinä hyvinkin mielenkiintoisen lukukokemuksen vai pääsisikö kenties teoksen alitajuntaan. Olen melko varma, että illalla lukemissani lauseissa ei käsitelty seksiä, mutta lopetin nimenomaan siksi, että alkoi olla omaan makuuni aivan liian eksplisiittistä materiaalia. Kiitos taas tästäkin, mieli.

dawn

– Vedin eilen TeaK:lla suuresti jännittämäni ”Posthumanistinen näyttämö” -työpajan. Siellä oli ihanan paljon ihmisiä ja vieläpä tyyppejä, jotka ovat jo valmistuneet ja olivat paikalla huvikseen. Oli miellyttävää ja erityisen kiinnostavaa kuulla toisten ihmisten ajatuksia. Yritin viedä posthumanismin ajatusta mahdollisimman maan pinnalle, lihaan ja konkreettiseen, koska siitä siinä on mun mielestä kysymys: humanismin vähintään tiedostamaton pyrkimys on ollut hilata ihmistä yhä kauemmas kehosta, ideoiden maailmaan. Ja ihmiskeskeiset ideologiat ottavat yleensä pakkomielteekseen jonkin ihmisen ei-ruumiillisen, muusta elollisesta riippumattomuutta korostavan ominaisuuden kanssa mälväämisen (sielu, järki, mieli).

"Päläpäläpälä."

”Päläpäläpälä.”

– Terapiassa visualisoin tulevaisuuttani korttien (vähän kuin tarot-pakka, mutta yksinkertaisempia) avulla. Terapeutti (kysyttyään, että nämä ovat siis jotenkin toivottavia juttuja sinun mielestäsi) huomautti, ettei mukana ole mitään työhön liittyvää. Hämmennyin, koska kaikkihan ne liittyivät työhön. En osaa erottaa kirjoittamista oman mieleni tutkimisesta. Näen taiteilijan shamaanin perillisenä. Pitää mennä pelottaviin paikkoihin, että voi tuoda sieltä kuvia. Ja mikä olisi pelottavampi kuin oma alitajunta (mitä mä just sanoin siitä mälväämisestä, back to flesh, bitch). Sanottakoon, että aina kun puhun taiteilijuudesta, niin mun läpät eivät ole normatiivisia, vaan koskevat lähinnä itseäni. Muut saavat tehdä ihan mitä lystäävät.

– Sain lukijalta pitkän viestin Pohjaan liittyen. Mikään tekemiseni ei ole herättänyt yhtä paljon yhteydenottoja tutuilta ja tuntemattomilta. Ehkä Pohja ei tarjonnut filosofisesti paljoa uutta (en tiedä), mutta selvästi siinä tuli sanallistettua sellaisia kokemuksia, jotka eivät aiemmin ole tulleet tunnustetuiksi. Ne ovat ristiriitaisia kokemuksia, niistä ei voi syyttää ketään, mutta ne ovat tuhoavia, joten sitten niistä syyttää itseään. Siinä mielessä Pohjalla on ollut kirjoistani suurin vaikutus. Siihen nähden ei ole paljon väliä, miten isosti kritiikki sivuutti teoksen ja sen kirjalliset arvot. (Huomaan todistelevani tätä itselleni usein, mutta se ei tee siitä vähemmän totta.)

12.3.

– Mistään ei tule mitään perkele. En ole koskaan halunnut lähteä siihen maanantaikelkkaan, mutta onhan nää maanantait nyt ihan helvetin hankalia. Luen Weilin filosofiasta, Hankamäki kutsuu hänen ajatteluaan jopa pansatanistiseksi. En aivan ymmärrä. Hankamäki vissiin olettaa, että lukija tietää Weilistä enemmän kuin minä. Käsite viehättää kyllä. Sen tajuan, että Weil on puhunut viisauden itseisarvon puolesta. Että tiedolta ei pitäisi odottaa hyödyllisyyttä. Rakastan tätä ajatusta. Yritän yhä paremmin sisäistää hyödyttömyyden kapinallisuutta.

Toisten historia c. 2012

13.3.

– Teen T:n kanssa puhelimitse jonkun about 3-vuotissuunnitelman. Se on hyvä. Tai siis meillähän oli jo sellainen, mutta nyt siihen tuli yksi uusi juttu. Ihmiset, joiden duunia me käsiteltiin neljä vuotta sitten meidän töissä, haluavat nyt tehdä proggiksia meidän kanssa.

– Pidän kurssia esityksen kirjoittamisesta. Tänään aiheena autofiktio, elämäntarina ja häpeä/tabut/oman tarinan katkokset.

– N sanoo lukevansa mun päiväkirjaa, ”se on helvetin tylsä”. Ehkä tässä on sama viehätys kuin Knausgårdissa: tylsää, tunnistettavaa ja turvallista. Ja sitten on se je ne sais quoi, mitä sekä minä että Karl Ove kuvitellaan meidän tekemisissä olevan. Tai saamme ehkä muut kuvittelemaan, että me kuvittelemme. Ja sitten muut kuvittelevat, että se on siellä, vaikkeivät he ehkä huomaa sitä.

Blondit amazoonit

Blondit amazoonit Häiriköiden Spektaakkeligaalassa