6.4.

– Luen Palomies Sami ja majakan vangit. Palomies Sami ei ole kyllä mikään muu kuin totaali-idioottilan vanki.

Palomies Samin kuvitusta

Palomies Samin kuvitusta

– Lapsi tänään: ”Mä oon jo unohtanut ne silmät.” Minä: ”Mitä?” ”Ne, mitkä oli sillä pahvilaatikolla.” Pidimme tiistaina vapaapäivän ja kävimme Kiasmassa. Hän ”oli unohtanut” Aalto Nativesin teoksen kohdan, jossa animaatiossa mieheltä kiskotaan silmät irti ja ne asennetaan pahvilaatikolle. En tajunnut, että videossa olisi sellainen kohta, luulin, että siinä olisi vain alastomuutta. Ikävä sanoa, mutta muuta vaikutusta teos ei meihin tehnyt. Muutenkin Kiasman anti jäi vähän vähäiseksi. Minua kiinnosti Baltia-näyttely, ja se olikin taitavasti kuratoitu lähtemisen ja palaamisen teemojen ympärille, mutta ei sieltä lopulta noussut mitään. Kivestä tehty matkalaukku tai lennokeiksi taitellut kattopellit olivat ajatuksiltaan hienoja, mutta kun sepä siinä just on: olisi riittänyt, että kuulee sen ajatuksen. Tietysti kaljatölkeistä tehty lautta ja sen merikelpoisuus oli siistiä (lapsi: ”Vaari on juonut noita.”), mutta taideteoksena sitä on vaikea arvioida. Ylipäätään hankala sanoa, onko teos performanssi, itse objekti, konsepti vai ne kaikki.

– Koska olen taidekasvattajana näin helvetin hyvä, kävin tänään puhumassa Kuvataidekoulujen liiton kevätpäivillä ihanassa Annantalossa (joka muuten on uskomattoman hieno satsaus lasten- ja nuortenkulttuuriin). Tarkoitus oli puhua vain minun&Haapojan töistä, mutta lopussa huomasin paasaavani siitä, miten tärkeää taidekasvatus on, koska sen kautta on mahdollista opettaa ihmisenä olemista eikä vain jotain yksittäisiä taitoja. Ja miten kestävä kehitys ei ole vain sitä, että ollaan tietoisia ympäristöön ja tasa-arvoon liittyvistä epäkohdista, vaan sitä, että muutetaan ihmiskuvaa. Ja taiteen/taidekasvatuksen avulla siihen on edes jotain mahiksia, koska taiteen tekeminen voi opettaa meille hyödyttömyyden, tehottomuuden ja voitontavoittelemattomuuden arvoja. Niitä arvoja tarvitaan, jotta päästään ylös tästä markkinaliberalistisesta, fossiilikapitalistisesta paskakasasta. ”Onnea teille siihen.”

– Eilen ja tänään Ylellä komediaprojektissa. Mullahan on aina aika vahva usko itseeni, mutta epäilen kyvykkyyttäni tehdä ikinä mitään, mikä sopisi mainstreamiin. Eikä kyse ole siitä, ettenkö haluaisi. En vaan ehkä osaa. Ja pahinta on, jos yrittää jotain, eikä silti osaa. (Vrt. käsilläseisonta.)

– Omaksun käsitteen pumppu. Komediasarja tarvitsee kulkeakseen pumpun, eli perustavan ristiriidan. Esim. Palomies Samin pumppu on se, että Sami ei kiltteyttään kykene olemaan pelastamatta Taliaivolan kylän väkeä heidän omalta tyhmyydeltään, vaikka kaikki tietävät, mikä olisi evoluution kannalta parasta. Se on huono pumppu, koska sen generoima toiminta on takakenoista, negaation kautta syntyvää. Huono pumppu olisi myös se, että Sami jättäisi korkeamman hyvän nimissä typerykset pulaan, vaikka hänen pitäisi ammattinsa puolesta auttaa kaikkia, sillä sekin olisi takakenoinen. Vähän parempi pumppu olisi se, että kyläläiset vasiten kävelisivät jättiläiskitaran kanssa alas jyrkänteeltä, koska tuntisivat Samin pakkomielteen pelastustoimintaan. Mutta sekään ei vielä olisi hyvä, koska siinä kukaan ei intohimoisesti edistä omaa asiaansa. Samin pitäisi aktiivisesti saattaa ihmisiä vaaraan päästäkseen pelastamaan heitä. Ja ihmisten kuuluisi kuollakseen pelätä tätä turva-alan ammattilaista. Se olisi hauskaa.

– Toinen kuluneella viikolla luettu paska kirja oli Tammen kultaisiin kirjoihin kuuluva Me autamme äitiä. Se oli pelkkää propagandaa. Mikä tosin olikin syy sille, että ylipäätään valitsin tämän vuoden 1959 klassikon (”Katso, miten hienosti nämäkin lobotomian tai muun ankaran väkivallan uhriksi joutuneet lapset tekevät kotitöitä.”). Mutta kyllähän kotiorjuudesta lukeminen on aina syvästi häiritsevää.

Work, work, work, work, work

Work, work, work, work, work

10.4.

– En ole vieläkään toipunut viikonlopusta. Lapsen synttäreiden järjestäminen on jopa mun minimum effortilla aivan hemmetin raskasta. Mutta tosiaan: kieleni on siistiytynyt. Hoin lauantaina ”hemmettiä” kaupoissa. Lapsi oppi sanomaan sen ihan samalla äänenpainolla.

– Selviydyn jossain määrin kunniallisesti kurssin pitämisestä. Minulla oli kunnianhimoisia ajatuksia siitä, mitä olisimme tänään tehneet opiskelijoiden kanssa, mutta päädyin lähinnä luennoimaan ja esittelemään omia töitäni. Kerron kuitenkin hylätyn suunnitelmaluonnokseni. Se ei kuulosta omissa korvissakaan kovin hyvältä. Hienoa: opiskelijoille on syntynyt hyvin nopeiden luonnosteluiden kautta aika selkeitä ajatuksia siitä, mikä heitä kiinnostaa. Mutta luulen, että ne eivät näyttäydy heille niin selkeinä kuin minulle.

– To do -listallani on mm. ”sheivaa”. Tunnun saavan aikaan vain ylläpidollisia toimintoja. Loppukeväästä voin keskittyä paremmin pitkäjänteiseen työhön (olettaen, että nyt on alkukevät). Mihin ryhtyminen minua tietysti samalla pelottaa.

Aamuasetelma

Aamuasetelma

11.4.

– Voisinpa lähteä kirjoitusretriitille viikoksi ja löytää tavan sanallistaa seuraava kirja. Olen nyt haronut materiaalia mm. vodou-uskonnoista, Helsingin kulttuurihistoriasta, Simone Weililtä ja kissoilta. Olen myös kirjoittanut muistikirjaani Tarvemanifesti-nimisen vuodatuksen, josta voi ennen kaikkea päätellä sen, että tulen viettämään loppuelämäni yksin.

Ihmisbarbiet kiinnostaa

Ihmisbarbiet kiinnostaa