12.4.

– Luen vähän Ron Broglion kirjaa Surface Encounters – Thinking with animals and art.

– Käyn Radio Helsingissä äänittämässä podcastin rakkaudesta ja Kiasmassa Grayson Perryn näyttelyn avajaisissa.

– Kansallisteatterissa M:n äänisuunnitteleman Atlantiksen ensi-ilta. Leea Klemola on jonkinlainen jumala. KK, joka on entinen opettajani, kutsuu minua juhlissa vegaanipapittareksi. Voisin alkaa tehdä ketsuppiriittejä.

En tohtinut pyytää selfietä idolini kanssa, joten salakuvasin hänen peruukkiaan.

En tohtinut pyytää selfietä idolini kanssa, joten salakuvasin hänen peruukkiaan.

13.4.

– Makaan koko päivän sängyssä ja luen metamodernismista sekä kommentoin tekstejä ja ajatuksia. Puoli kuudeksi pääsen pitämään kurssiani. Jouduin uudelleenjärjestämään tunteja, jotenkin kävi sitten niin, että yksi setti asettui perjantai-illalle. Ennen vanhaan käsikirjoittajat kuulemma kokoontuivat Bottalle aina kun oli perjantai ja 13. päivä.

– Mikko kertoi minulle eilen ”parkinsonin laista”. Ymmärsin sen siten, että jos ei ole erikseen budjetoinut työaikaa jollekin asialle, niin se ei tule tehdyksi vahingossa. Eli jos haluan saada jotain aikaan, en voi ajatella, että teen sen sitten kun saan päivän muun silpun hoidettua, jos aikaa jää. Koska aikaa ei koskaan jää. Ajankäytön tehostaminen ei juuri nyt houkuttele, stressiä lisäävät käytänteet eivät tunnu hedelmällisiltä.

Grayson Perryn ruukku

Grayson Perryn ruukku

16.4.

– Eilen suunnittelin tulevaisuuttani niin hyvin, että tein tämän päivän ruuatkin (”tein” ”ruuat”) valmiiksi. Olen tuntenut oloni tehokkaaksi. Nukuinkin vain 15 minuuttia päivällä kesken Broglion kirjan viimeisen kappaleen, joka kertoi todella omituisesta henkilöstä nimeltä Matthew Barney, joka on videoteoksessaan leikannut Björkin kanssa toisiltaan jalkoja romanttisissa merkeissä.

– Löydämme Sirin kanssa haecceityn. Tai oikeastaan Siri ei löydä mitään, puhun sille ihan lämpimikseni, sehän vain pahoittelee, ettei voi olla avuksi. Haecceity eli thisness eli tämyys. Se tarkoittaa asian niitä ominaisuuksia ja piirteitä, jotka tekevät asiasta juuri tietyn asian. Tavallaan on helppo muistaa, miksi en halunnut opiskella filosofiaa perusopintoja pidemmälle. En varmaan saanut niitäkään tehtyä. Muistan ainoastaan sen, miten iäkkäämpi herra ruumiinavaussalissa ei yhtään ymmärtänyt, miten piirtoheitintä käytetään. (Opiskelin pleistoseenin puolivälin tienoilla.)

<3

<3

– Pikalukuna Ajit Mookerjeen Kali The Feminine Force.

– Opiskelijan mielettömän hieno näytelmäteksti.

17.4.

– Sain lauantaina tarkkailla, kun henkilö katsoi jääkiekkoa. Nyt tämä urheilulaji tuli uneeni, ja päädyin ekaa kertaa ymmärtämään, miten paljon ns. penkkiurheilu (tämä on hirveä sana, josta tulee mieleen vain orastava alkoholismi) ja näyttämötaiteen kuluttaminen (tämä sana tuo mieleen maailmanlopun) muistuttavat toisiaan. Että jotain kautta on perusteltua yhdistää ministerinsalkkuun urheilu ja kulttuuri. Niiden seuraaminen palvelee samanlaisia inhimillisiä tarpeita. Unessani en tajunnut, että näyttämöllä tapahtui mitään, koska livetilanteessa ei alitajuntani logiikan mukaan ollut selostusta (onko siellä? Miten hassu konsepti: jotkut tekevät jotain ja joku sanallistaa toimintaa kuin piriä vetänyt luontodokkarin lukija. Kerran laitettiin M:n luona tv päälle, sieltä tuli sählyä, jonka taustalla soi jokin nopeatempoinen, kepeä klassinen musiikki. Ajattelin, että no TÄMÄ on mielenkiintoista, kunnes selvisi, että ääni tuli Classic FM:stä). Kun vihdoin uniminä vaivautui katsomaan, kaukalossa olikin uimahalli ja tätejä kylpemässä. Arvelin, että ne varmaan sulattavat jään taukojen ajaksi.

Niina Veittikoski: Hertta pelaa jääkiekkoa

Niina Veittikoski: Hertta pelaa jääkiekkoa

– Yritän ymmärtää Deleuzen ja Guattarin käsitettä minor literature. Toistaiseksi se on johtanut vain siihen, että minua naurattaa ajatus Gilles-nimisestä ketsuppimerkistä.

– Minor rhetoric = Toisen näkökulman ottaminen ja sitä kautta toiseksi tuleminen = jotain, mitä me on tehty Toisten historiassa: ”…ego loss, or becoming the Other–Other as a productive power, a transformative opportunity, rather than as deviance.” (Peter Zhang: ”Gilles Deleuze and Minor Rhetoric”)

 

18.4.

– Aamukahvittelen kustantajan kanssa. Hän jättää hienotunteisesti juustot syömättä, mutta hänen hedelmäsalaatissaan on puolikas kotilo.

– Luen Brechtin Setsuanin hyvän ihmisen. Odotan näytelmältä tylsyyttä, typeryyttä, kulttuurista omimista ja seksismiä/paskaa naiskuvaa. Teksti on ihan ok. Minusta on viihdyttävää, että voin lukea näytelmän aivan väärin, kuvauksena dissosiaation välttämättömyydestä, jos haluaa elää jossain määrin ihmisiksi tässä maailmassa. Sivistän itseäni enemmän opettaessani kuin opiskellessani.

– Deleuzen, Guattarin ja Brinkleyn essee ”What is a Minor Literature”. Olen tosi messissä tässä konseptissa, mutta onko aivan pakkoa sanoa niin monet asiat niin helvetin hankalalla tavalla? Ja mitä ihmettä Kafkan heitto siitä, että on ”varastettava vauva kehdosta; on tanssittava nuoralla” oikeastaan tarkoittaa? Nämä puhuvat jollain mystiikan kielellä, jonka voi ymmärtää, mutta ei järjellisesti, koska se on jossain vähän toisessa paikassa.

– Kuume nousee. Menen päivystykseen. Luen odottaessa taidekirjaa Boschista. Hän eli kummallisella ajalla, jolloin Helvetin kauhut olivat olemassa yhtä aikaa dissektion (ja vivisektion) kanssa – ruumiin kiduttamisen kultakaudella. Että sitä voimme miettiä hänen ja aikalaistensa töitä ihmetellessä.

– Keskustelu vastaanotolla

Hoitohenkilökunnan jäsen (mittaa kuumeeni): Kirjoitan sairaslomaa.

Minä: Hehheh.

Hoitohenkilökunnan jäsen: Tämä ei oikeastaan ole päivystys. Saat lääkäriajan huomiselle.

Minä: Vai niin. Huomenna minulla on paljon töitä.

Hoitohenkilökunnan jäsen (katsoo hetken hiljaa): Jos sä et lepää, sä et tule terveeksi.

Minä: Vai niin.

Niin että ekaa kertaa elämässäni olen nyt sairaslomalla. Mikä on kiusallista, koska huomenna olisi tosiaan opetusta. Joka siis ilmeisesti on näin ollen peruttava

Hyvää uutta vuotta vaan vittu kaikille.

Hyvää uutta vuotta vaan vittu kaikille.