Laura Gustafsson

kirjailija tunnustaa kaiken

Työpäiväkirja osa 18: If you can’t love yourself, how in the hell are you gonna love someone else

31.5. torstai

– Mikään ei saa näkemään omaa objektinkaltaisuuttaan paremmin kuin se, että katsoo pornoa ja miettii, millä sanoilla minut tägättäisiin, jos esiintyisin pornovideolla. Ja jos asiasanoiksi määrittyisivät esim. chubby ja mature, niin miltä se tuntuisi. Vihaan pornoa. (Halusin laittaa tähän osuvan kuvan ja hain ”fuck porn”. No. Tässä ei ole nyt kuvaa.)

1.6. perjantai

– On hyvin vaikea vastustaa halua katsoa koko RuPaul’s Drag Racen 9. kausi putkeen.

– Luen Kari Kuulan Helvetin historiaa (Pohjalta pohjalle Homeroksesta Manaajaan).

– Kolme tahoa on parin päivän sisällä osoittanut minulle ammatillista ja inhimillistä luottamusta. Tämä on mielenkiintoista ja vähän pelottavaa (mutta kenen kannalta).

– Päätin kirjoittaa kirjan soveltaen kohtausluettelo- ynnä muu ennakkosuunnitteluajatuksia. Mutta silleen, että ensin kirjoitan vaan kaiken. SITTEN katson, mitä siinä on ja millainen dramaturgia toimisi tai mitä puuttuu/on liikaa. Haluan hyvän rakenteen, mutta en helvetissä ala vääntää sitä kaikkein kiinnostavimman eli tutkimuksen kustannuksella.

Jos olisin Tinderissä, tämä olisi profiilikuvani, ”fun-loving”

2.6. lauantai

– Luen Mustarindasta Johannes Lehtosen “On the Psychology of Oil-Dependence”. Se on juuri se aihe, mikä nyt kiinnostaa. Miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Ongelma ei ole hiilipäästöt, elinympäristöjen tuhoaminen tai edes eläintuotanto. Ongelma on ihmisen mieli. Kaikessa lukemassani toistuu ajatus, jonka Lehtonen sanallistaa: suhteessaan luontoon ihmiset ovat kuin vauvat suhteessa äitiinsä. Riippuvuussuhteen katkeamisen pitää jossain vaiheessa tulla epäitsenäiselle osapuolelle mahdolliseksi kuvitella. Mutta suhteessa luontoon emme voi ikinä saavuttaa riippumattomuutta. Se saattaa herättää kieltämistä, raivoa ja häpeää, ja nämä tunteet pitäisi huomioida keskustelussa. Jokainen tietää, miten lapsi esittää itsenäistä ja pettyy ja vihaa, kun autonomisuuden illuusio särkyy. Pitäisi käsitellä tunteet, järki ei auta. Niin kuin terapiassakaan analysointi ei ratkaise mitään, täytyy päästä tunnekokemuksiin ja muuttaa niitä. Pitäisi hyväksyä oma riippuvaisuus ja sitä kautta haavoittuvuus ja ottaa silti vastuu. Meidän pitää aikuistua, mutta aikuisuus tarkoittaa kasvamista ihmiskuvaan, joka on tässä maailmassa tuntematon.

– Palaan sänkyyn katsomaan äänettömällä Tuomo Tuovisen Whatever makes you happy -videoteoksen. Lapsi herää ja katsotaan loppupuolisko äänet päällä. Lapsi toistaa kaikki ”paska”-sanat. Hieno työ, yksinkertainen, itsestäänselvä, ytimessä.

– Miten Helvetissä(!) kristinuskossa ja kristillisessä teologiassa on onnistuttu toteuttamaan sekä ruumiskielteisyys ja tämän elämän ajan ja lihan aliarvostaminen että ajatus siitä, että kuoleman jälkeisessä elämässä asioita koetaan juuri ruumiin kautta (kärsimystä/iloa). En ollut ennen tajunnut, ettei Vanhassa testamentissa puhuta Helvetistä tai muutenkaan kuoleman jälkeisestä toiminnasta. Kaikki (ihmiset ja muut eläimet) menevät samaan paikkaan, niin kuin Saarnaaja sanoo. Mutta sama paikka on maan povi, multa, kiertokulku – ei taivas tms. Jeesus toi iankaikkisuuskeskusteluun Helvetti-meiningit.

Lähde: Hell is real

3.6. sunnuntai

Retoriset keinoni ihmisenkasvatuksessa vaativat päivitystä.

Minä: Älä pelleile sen laukkusi kanssa.

Lapsi: Muuten äiti heittää sen metsään.

Minä: …Uhkailenko liikaa. Tuleeko sulle paha mieli, kun uhkailen?

Lapsi: Joo. Mutta… on se myös ihan, ihan, ihan vähän hassua.

4.6. maanantai

– Yritän kirjoittaa muistiinpanoja. RuPaul ja päiväunet häiritsevät. Sekä se, että alan kirjoittaa kässäriä saadakseni muistiinpanokohtia yliviivattua. Mulla on about 30 liuskaa tekstiä, jossa pyöritän yhdeksän hengen (ja yhden hengettömän hevosen) karusellia. Täytyy ihan kohta alkaa jakaa sitä kohtaustiedostoiksi.

– Yliopistolta tulee opintosuoritusotteeni ja ilmoitus siitä, että jos meinaan FM-paprut tehdä, niin tässä olisi vielä pari vuotta aikaa. En ole meinannut, mutta sitten kysyn Å:lta, mikähän olisi kiinnostava gradun aihe. Innostun asiasta varovaisesti, vaikka en ehkä kuitenkaan ryhdy tutkimaan ”kotimaisen kirjallisuuden vastenmielisimpiä kalastuskohtauksia”. Joskin minussa on myös se osa, joka todella, todella haluaisi tehdä juuri sen. Jos sain kandin kahdessa vuodessa ja mulla on aika paljon opintosuorituksia ja kaikki pakolliset jutut tehtyinä, väsäisin kai samassa ajassa gradunkin. Pitäiskö? Tässä matemaattisessa arviossa on syytä huomioida elämäntilanteen muutos. Eikä yhtään helpota se, että aika menee niin hiton nopeasti. Viime kesänä näin Otavan juhlissa Vesa Haapalan.  Vasta äsken istuin hänen proseminaariluennoillaan. Paitsi että siitä on 13 vuotta. Mitä? (Valitin juuri luottamusta nauttivalle henkilölle reisistäni, hän muotoili asian niin kuin se on: ”Sä oot keski-ikäinen nainen, ketään ei kiinnosta.”)

Ehkä kaunein olento/asia, jonka peukaloimiseen ihmiset ovat osallistuneet (kuva: Egypt Today/Animalia Life)

1 Comment

  1. Jihuu! Kirjoitit muistiin panoja!

Vastaa

Your email address will not be published.

*