14.6. torstai

– Viime viikon jälkeisen itseinhon väistyttyä olen rasittavan iloinen ja pirteä.

– Vietän illan Vuosaaressa metsässä S:n kanssa, koska siellä on uuden kirjan tapahtumapaikkoja. Anti mielenterveydelle on suurempi kuin kotimaiselle kirjallisuudelle. Niin kuin olisi saanut neljä tuntia vapaata itsereflektiosta. Ehdonalaiseen pääsemisen täytyy tuntua yhtä mahtavalta. Terapeutin mukaan minun pitäisi etsiä asioita, joissa olen hyvä. Niihin ei ainakaan kuulu kartanlukutaito.

Yhtäkkinen kaatopaikka/leiri, käyttistä

Olin kuitenkin ottanut kuvan kartasta. It’s a struggle.

15.6. perjantai

– Okei. Nyt on pakko pilkkoa kässäri osiin. Kirveellä. Vai moottorisahalla?

16.6. lauantai

– Olin unohtanut, miten kova Beherit on.

19.6. tiistai

– Luen NV:n lopputyön johdannon. Huomaan neuvovani ihmisiä aina yksinkertaistamaan ja karsimaan. Se on vähintään ironista kun katsomme, mitä hittoa olen itse parhaillaan kirjoittamassa. Ehkä mun ei pidä mahduttaa koko maailmaa uuteen kirjaan. Ehkä voin mahduttaa sen kahteen uuteen kirjaan.

– Lastenkirjoja, joiden estetiikka ja sisältö miellyttävät minua: Kikattava Kakkiainen.

– Olen löytänyt teologisen pohdiskelun, jossa lapasesta lähtee jopa minun makuuni liian liukkaasti. Ilkka Pyysiäisen Synti – ajatuksin, sanoin ja töin saattaa hämmentää tarpeettoman paljon synninkeittelyresepteineen.

Sen sijaan Kuulan Helvetin historia veti ns. pohjat, mikä onkin tässä tyylilajissa tarkoituksenmukaista

20.6. keskiviikko

– Komediasarjatapaaminen. Työskentelyn aloittaminen uuden parin kanssa on pelottavaa, mutta kun alamme ideoida Annan kanssa, tuleekin aika hyviä juttuja. Mauri tulee paikalle ja sanoo, että tosi hyvä. Ja että on ihan ok, että olemme miettineet vain tematiikkaa ja käsiteltäviä aiheita ja näkökulmia emmekä näyttämöä yhtään.

21.6. torstai

– Pahaa aavistamatta luen erästä kirja-arviota, joka jostain syystä on auki koneen välilehdellä. Arvio ei koske minua, mutta lopussa viitataan minuun ja kirjaani. Ja minusta käytetään nimitystä ”varhaiskeski-ikäinen”. En tiedä, naurattaako vai kauhistuttaako tämä minua. Sehän on totta joka tapauksessa. Kirjoittaja vaikuttaa hyvin nuorelta, mutta vähänpä se nyt lohduttaa. Ehkä tämä on opikseni: Luin arvion koska se vaikutti inhottavalta ja myrkylliseltä. Ei siksi, että olisin vahingoniloinen, vaan siksi, että voin samaistua tekijään ja tuntea pelkoa ja sääliä mutta turvallisesti. Tai jos jokin osa minusta on jollain tavalla vahingoniloinen ja vielä arviotakin myrkyllisempi, niin lupaan ottaa sen osan vakavaan puhutteluun, koska vahingonilo ei ole oikeutettua edes menestyneempien kollegoiden kohdalla ja sitä paitsi what comes around goes around. Jos jotain olen oppinut, niin kenellekään ei kannata vittuilla, ellei ole aivan pakko. Ei edes omassa mielessään. Mutta vitut siitä nyt. Varhaiskeski-ikäinen?

22.6. perjantai

– Ajatuskulkuja: artikkeli vuodesta 1968 -> Haitin diktaattori Papa Doc à mikä olikaan vodoun portinvartija (Papa Legba) -> Papa Docin perustaman puolisotilaallisen ryhmän epiteetti Tonton Maconte, haitilainen mörkö, joka kantaa nukkuvia lapsia säkissä  -> päässäni pyörii Cardi B:n ”with them pretty ass twins you look like Beyoncé” -> mitä jos teen kaksi kirjaa, kirjakaksoset, silloin ei tarvitse tunkea kaikkea yhteen, vaan voin jakaa teemoja ja motiiveja ja HENKILÖITÄ, joita on n. saatanasti -> nämä kirjat tulevat vaatimaan ennakkosuunnittelua -> voin rakentaa tapahtumaraamin ja säilyttää silti keksimisen, tutkimisen ja löytämisen ilon (best case scenario)

– Vuoden 1968 ihmistoiminnasta on ehkä pakko ottaa mallia, kun rikoksia ihmisyyttä vastaan perustellaan Raamatun kohdalla. We are so fucked.

– Luen Koko Hubaran tekstiä idoleiden paljastumisesta junteiksi. Saan kiinni turhautumisen tunteesta. Vähän aikaa sitten eräs arvostettu kotimainen toimittaja heitti Twitterissä jonkin kolonialismi-schmolonialismi-tyyppisen kommentin. Viimeistään sen jälkeen tuli mieleen, että voisikohan ihmiset pitää päänsä kiinni, jos asia sekä ei koske heitä että ei ole lainkaan mennyt heille jakeluun.

24.6. sunnuntai

– T:n luona juhannuksen vietossa. Makaan sohvalla ja kirjoitan. Ja tekstaan niin paljon, että se on absurdia. Ja luen Kolmatta Mooseksen kirjaa. T vie meidät maailman kauneimpaan paikkaan. Kerään linnun luita. Ymmärrän, että ne ovat todennäköisesti kulkeneet jonkun ruuansulatuskanavan läpi. Illalla teen ennätyksen lukiessani Antti Salmisen ja Tere Vadenin Eloa ja anergiaa: nukahdan kolmen rivin jälkeen. Rakastan kirjaa, kaikki on hyvin merkityksellistä. He yrittävät kirjoittaa jostain, mille ei ole sanoja. Sen lukeminen on väsyttävää.

Taiteilijan näkemys Mooseksesta ja pensaspalosta

26.6. tiistai

– Varhain aamulla luen NV:n gradua. Kun lapsi herää, vietän lomapäivän. Tämä ei ole lomapäiväkirja.