31.7. tiistai

– Luen Osmo Tammisalon artikkelia Tor Nørretrandersin Homo  generosus -kirjasta (ilmestynyt ennen Hararin Homoja) ja tajuan toimineeni juuri oikealla tavalla maailman pelastamiseksi. Valitsin lapseni isäksi ihmisen, joka preferoi verkosto- ja jakamistaloutta ennemmin kuin omistamista, eksklusiivisuutta ja hierarkiaa. Tammisalon sitaatti kirjasta: ”Nopeissa  autoissa ja isokenkäisyydessä ei ole enää sukupuolista vetovoimaa. Täytyy pystyä sanomaan olleensa mukana silloin, kun me pelastimme maailman.” Eläköön sukupuolivalinta! Tämähän on ihana uutinen myös kaikille incel-miehille ja laasasille. Mikäli naisten lisääntymisprefenssi on muutoksessa, näiden ihmisten ei enää tarvitse havitella lisää omaisuutta tai isompaa statusta. Riittää kun harjoittaa empatiaa ja on altruistinen. Jes!

– Kaivelen kuvaa itsestäni mainostustarpeisiin. Minusta on otettava uusia kuvia. Otsatukkaakaan ei enää ole.

Puhelimestani löytyy kyllä esim. tällaisia kuvia

1.8. keskiviikko

– Arvostamani näyttelijä soittaa ja kysyy kiinnostusta yhteistyöhön. Joudun vastaamaan kieltävästi. Seuraavaksi kahdeksi ja puoleksi vuodeksi mun ei pidä ottaa mitään uutta proggista. Note to self. Sen sijaan eräs tv-homma vahvistetaan. Mulla on vähän ikävä käsikirjoitustani. Varastan sille jonkin päivän ensi viikolta. Nyt keskityn komediaprojektin suunnitteluun.

– S kiinnitti huomiota työntekomme idyllisyyteen: voimme maata sohvalla huolimattomissa asennoissa edistämässä omia projektejamme ja syödä samalla karkkia. Minä todella rakastan karkkia. Jos jotain ravitsemuksesta tiedän, niin sen, miten voi syödä mahdollisimman paljon karkkia ilman, että se vaikuttaa painoon. Onko oikeastaan ekotehokkaampaa saada suuri määrä energiastaan sokerista? On se ainakin parempi kuin avokadojen ja manteleiden syöminen. Ekologisin ruokavalio koostuisi varmaan lähellä tuotetusta öljystä, lähellä tuotetusta valkaisemattomasta sokerista, kauden juureksista, metsästä löytyvistä sienistä/marjoista ja ruohosta. Paitsi ruoho ei ehkä ole hirveän ekologista.

3.8. perjantai

– Työtapaaminen Annan ja Maurin kanssa R-baarissa. Erityisen karmiva helle. Tungen jääpaloja rintsikoihin.

5.8. sunnuntai

– Lapsen ja miehen(!) kanssa Taidehalliin katsomaan viime metreillä IC98:n näyttely. Olen nähnyt heiltä niin hienoja töitä, että kaksi näyttelyn animaatiota jättävät hieman haaleaksi (ovathan ne silti helvetin upeita). Sen sijaan Omnia mutantur -video on kaunis ja karu. Seinätekstissä lupailtiin toivonpilkahdusta, ehkä se oli tässä teoksessa. Jos oikein yrittää, niin öö ehkä voi nähdä sänkyynsä muumioituneen ihmisen kivana juttuna… Tai ehkä toivo on luonnon varaan jätetyssä Kronoksen talo -hankkeessa. Tai Kustaa Saksin kanssa tehdyssä ryijyssä. Isoon seinävaatteeseen oli ommeltu kasvien siemeniä sisään, idea oli kuvata kasveja, jotka todennäköisimmin alkaisivat versoa Huippuvuorten siemensäiliöstä 2000(?) vuoden kuluttua. Lapsi tunnistaa raparperin. Olen ylpeä. Myöhemmin Samuli avaa yhden videon taustoja. Teosten parempi kontekstualisointi näyttelytilassa olisi toivottavaa, vaikka tunnistankin, että haluttomuus töiden tarkempaan avaamiseen voi tuntua selittelyltä. On löydettävä tasapaino, joka ei mene kallistu ylimielisyyteen eikä aliarviointiin.

6.8. maanantai

Kikka Fan Club on Tampereen Teatterikesässä. Tämä on debyyttini festarin virallisessa ohjelmistossa, mutta en sitten kauheasti edes harkinnut itseni järjestämistä Tampereelle. Nyt vähän harmittaa, kun muu työryhmä on siellä. Mutta heitä kaikkia tarvittiin konkreettisten asioiden hoitamiseen. Mua olisi tarvittu vain skumpan juomiseen, mitä kohtaan tunnen hämmästyttävän vähän vetoa. Eipä ole mihinkään tilaisuuteen kutsuttukaan. Työryhmää olisi ollut tietysti ihana nähdä. Lippua esitykseemme en olisi saanut. Veriruusut, Baikal Brothers, Turkka kuolee ja Kilari olisivat kiinnostaneet.

– Syl Ko: “The best strategy is to reclaim in order to disrupt, and then to de-link from the narrative altogether.”

– Muistin Pirkko Lindbergin romaanit ja miten paljon niistä pidin aikanaan. Candida on taatusti vaikuttanut omaan kirjoittamiseeni. Huorasadussa se näkyy selvästi. Pitää hankkia niitä taas luettaviksi. Voi olla, etten edes ole lukenut kuin kolme. Bereniken hiukset vieläpä ruotsiksi. Luoja tietää, miksi. Tajuan aina jälkijättöisesti, ketkä ovat esikuviani. Jos niitä jossain kysytään, olen vaan silleen ööööö, onko joku vai kirjottanut joskus jotain ei kai minähän olen Mikael Agricola.

– Luen Jan Verpootenin väikkäriä, jossa sivumennen mainitaan autojen ”kasvoista”. Ihmisillä ei ole sisäsyntyistä pelkoa teollisen maailman vaarojen varalta (vrt. pelko käärmeitä kohtaan), joten autoilla on kasvot. Ja bemareilla on vihaiset kasvot, jotta niiden ajajat voivat antaa vaikutelman normiautoa vaarallisemmasta menopelistä.

– Ennen nukkumaanmenoa raskaasti absurdi mutta intensiivinen mesekeskustelu naapurin/kollegan kanssa.

7.8. tiistai

– Salaista työtoimintaa salaisen tuotantoyhtiön kanssa.

– Iso juttu Aamulehdessä Kikasta ja Kikka Fan Clubista.

Luottotamperelaiseni Hannu Peltonen lähetti kuvan

8.8. keskiviikko

– Voi vitun vittu, joku idiootti öykkäröi Kikka Fan Clubin esityksessä. Ironista, että jengi käyttäytyy meidän esityksessä yhtä retardisti kuin aikanaan Kikan keikalla. Mutta mielettömän hieno arvio Aamulehdessä esityksestä.

Pia Andersson, kuva: Marko Mäkinen

9.8. torstai

– Supertyöpäivä supernaisen kanssa. Jälleen saan olla kiitollinen siitä, miten siistien tyyppien kanssa saan tehdä töitä.

– Illalla Innon juhlat. Joku on ilmeisesti vaihtanut minut: juon kupin kahvia ja kahden tunnin päästä poistumme, koska lapsiseuralainen alkaa olla kypsä. Näyttää siltä, että en enää uskalla ihmisiä toisilleen esitellessäni sanoa heidän nimiään, vaikka olisin niistä melko varma, koska pelkään, että sanon kuitenkin väärän nimen. No ehkä miesystäväni nimen muistin joo. Kaikille muille pahoittelen sosiaalista taidottomuuttani.

Mika Rönkkö ikuisti meidät

10.8. perjantai

– Luen suomalaisia sanontoja. Näyttää siltä, että ympäri maan on vallinnut (vallitsee ehkä yhä?) konsensus siitä, että harakka ei ole lintu.

– Samuli vie mut Flow’hun. Haluan isona olla Patti Smith.

 

Osaisinpa ottaa kuvia