13.8. maanantai

– Flow oli hieno (vaikkakin suru-uutisen värittämä). Katsottiin yksi miesbändi koko festareilla, se oli D.A.F. joka oli hauska. Ja Arctic Monkeysia katsottiin myös, mutta se oli niin tylsä, ettei sitä lasketa. Lauantaina ja sunnuntaina D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. (useita rap-artisteja), Lykke Li, Fever Ray ja St. Vincent. Niin huippua. Olen tutustunut kaikkiin näihin artisteihin tosi huonosti, mutta aion. Toivottavasti löydän heidän tuotannostaan jotain suurta. En jaksaisi enää kuunnella pelkästään lauluja ongelmallisesta rakkauselämästä. Nicki Minaj ja Cardi B. toimivat nyt jonkin aikaa, mutta he puolestaan käsittelevät lyriikoissaan lähinnä sitä, miten siistejä ovat ja miten paljon rahaa heillä on. No, sitäkin mieluummin kuin liibalaabaa siitä, miten ei oo kivaa, jos sattuu. Eihän se oo, mut monet jutut ei oo. Olen ollut huomaavinani nykylyriikoissa sellaista syyllistävää parisuhdekerrontaa, missä tekstin sinä/hän tekee jonkin pikkumokan tai isommankin ja siitä vaahdotaan. Esim. pettämistekstit ovat vähän tympeitä ja ei-voimaannuttavia, koska niissä lähdetään oletuksesta, että monogaminen parisuhde on arvo sinänsä. Ja itsessähän ei koskaan ole vikaa, ”narsisti on aina jonkun exä”.

St Vincent

Onneksi tätä ei kukaan seuraa kuvien takia, takaraivojen lisäksi kuvassa D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.

16.8. torstai

– T:n kanssa Lontooseen ja sieltä Margaten Turner Contemporaryyn, jossa Museum of Nonhumanitysta on esillä miniversio Animals and Us -näyttelyssä. Museo ja Suomen Lontoon instituutti ovat järjestäneet meille artist talkin. En ole omasta suoriutumisestani ylpeä, koska koen takeltelevani liikaa englannin kielen kanssa ja kärsin muutenkin itsetunto-ongelmista. Lopuksi paikallinen manspleinaaja jankuttaa jotain paskaa, kunnes T keskeyttää hänet. Keskustelun jälkeen hän tulee sanomaan, että toivottavasti ei vaikuttanut liian aggressiiviselta. T:lle hän sanoo ”you did well.” Minua hän ei edes huomioi, koska ilmeisesti I didn’t do well, koska annoin hänen puhua päälleni. Yleisökeskusteluissa on monesti tuo vaara, että joku ihminen provosoituu siitä, että joutuu (siis tulee vapaaehtoisesti) olemaan hiljaa liian kauan, mikä kanavoituu mihinkään liittymättömään paskanjauhantaan ja alkeellisiin argumentteihin, jotka pyrkivät vain vetämään koko keskustelun aivan toisille raiteille.

@Turner Contemporary

17.8 perjantai

– Edelleen allapäin eilisestä, mutta päivä muotoutuu kuitenkin hyväksi ja ihanaksi. Puhumme yhteistyöstä, tulevista projekteista ja taiteesta sekä mietimme toimintastrategioita tulevien miesselittäjien varalle. Polkuveneilemme Serpentine-joella, johon Christo (ilmeisesti tunnettu ennen kaikkea etunimellään) on pykännyt valtavan (tynkä)pyramidin öljytynnyreistä. Hänen ja edesmenneen vaimonsa Jean-Clauden taiteilijaduo on urallaan paketoinut lukuisia objekteja, esim. Berliinin Valtiopäivätalon. Näyttelyssä oli vuodesta 1972 alkaen luonnoksia kahden miljoonan öljytynnyrin pyramidista (yltäisi 150:en metriin). Tämä veistos saattaa toteutua Abu Dhabiin. En lakkaa hohhottelemasta sitä, että tällaiset ihmiset saattaisivat aivan yhtä hyvin olla suljettuina mielisairaaloihin sen sijaan, että nauttivat valtavaa kansainvälistä suosiota. Jaksan myös nauraa ajatukselle siitä, miten Saksan johtajat ovat vihdoin suostuneet kolmen vuosikymmenen ajan jatkuneeseen vänkäämiseen ja uskoneet, että Valtiopäivätalo olisi tosi hieno paketoituna.

– Lontoo on paljon kivempi kuin muistelin.

– Ymmärrän, ettei minua pyydetä puhumaan siksi, että osaisin selostaa jonkin teoreettisen kehyksen, vaan siksi, että näkökulmani on kiinnostava.

Margaten valo, kuva: Pauliina Ståhlberg

18.8. lauantai

– Aamulento Helsinkiin. Kyllä tiedän, ettei lentäminen ole ok. Hahmottelen työparini tekemän luonnoksen perusteella sitä, mitä ja miten aiomme puhua komediasarjaideastamme maanantaina. Konseptimme loksahtaa hyvin muihin tällä hetkellä käsittelemiini aiheisiin, joita saan näköjään pyöritellä monissa muodoissa.

– Luonnostelen haastattelukysymyksiä Taipeihin. On jännittävää viedä Epäihmisyyden museo aivan toisenlaiseen(?) kulttuuriin, se kuitenkin kertoo vain länsimaisesta tavasta ymmärtää ihminen ja eläin ja vääntää nämä toistensa vastakohdiksi.

– Aloitan Mark Fisherin kirjan Capitalist Realism. Kapitalismin vaarallisin ominaisuus: se tappaa mielikuvituksen.

– Mun ympäristörikollisuuteen ei näköjään riitä, että lennän, ajelen vielä päällepäätteeksi taksilla. Käyn Tubeconissa julistamassa Video Awardsin Tarina-kategorian voittajan. Miksi en aina saa esiintyä lavoilla, joihin kuljetaan kunnon catwalkia, on puhujanpönttö, miljoona kameraa ja yleisö kirkuu.

– Samuli ostaa kotiini kammottavaa kovaa leipää, johon olen pahasti koukussa. Huono idea on tehdä tämän murustavan sipsin ja näkkärin risteytyksen voimin työilta sängyssä. Katsomme lopuksi Who Is Americaa? enkä vieläkään tiedä, mitä ajattelen Sacha Baron Cohen uudesta sarjasta. Katson sitä samalla tavalla kuin mustapäänpuristeluvideoita.

20.8. maanantai

– Komediaprojektin vikoja kokoontumisia. PMS-aggressioni nousee niin korkealle, että kun en löydä Ylellä paikkaa, johon pitäisi mennä, pyörin ympäriinsä kiroilemassa ja suunnittelen tosissani, että menen vessaan kirkumaan ja potkimaan seinää. Pääsen perille. Esittelemme ideamme, se menee kaiken kaikkiaan hyvin, luulisin. Mulla ja Annalla ei ole sarjaideamme ympäristöä eikä henkilöitä vielä selvillä, mutta ajatuksellinen viitekehys on tarkahko.

– Karonkka. Aidon renttukirjailijan tavoin noukin kotimatkalla ainoan löytämäni kukan (tapaisen) ja vien sen poikaystävälle, jonka nimipäivän unohdin. Koska mikäpä ilahduttaisi ketään enemmän kuin herätä siihen, että viiniltä tuoksahtava itseensä tyytyväinen ihminen hosuu rikkaruoholla.

21.8. tiistai

– Olen löytänyt työn piiristä ihmisen, joka jakaa närkästykseni siitä, että Yosa on myyty Fazerille.

22.8. keskiviikko

– Osallistun työpajaan, jossa suunnitellaan kansanedustaja Anna Kontulan tulevaa vaalikampanjaa. En ole äänestänyt itse Annaa, mutta perehdyttyäni hänen ajatuksiinsa ja aktiivisuuteensa, saatan vakavasti harkita. Koska kai jokainen haluaa eduskuntaan ihmisen, joka saa varmuudella jotain (hyvää) aikaiseksi eikä hämmenny haasteista tai toisten typeryyksistä.

– WSOY:n juhlat. Niin moni upea tyyppi tulee sanomaan, että he pitävät minua upeana.

– Juhliin on pyydetty pukeutumaan henkilöksi tai fiktiiviseksi hahmoksi kustantamon historiasta. Minusta on hirmu hauskaa, että joku on yrittänyt pukeutua Antti Majanderiksi, vaikkakin hieman huonosti. Kommentoin hänelle itselleenkin, että hehheh. Kotimatkalla tajuan, että se oli Antti Majander.

Minä pukeuduin Saapasjalkakissaksi, Samuli ”geneeriseksi keski-ikäiseksi mieheksi” (jonkun on pelastettava se mun jutuilta)

23.8. torstai

– Minulle on uusi tilanne, että minut on rekrytty projektiin. Koen lievää epävarmuutta ja mietin, onko panokseni riittävä.

– Palaveri HAM:ssa. Toimin yhä enemmän kuvataiteen kentällä, mutta olen siellä ikään kuin turistina. En koe olevani siellä omilla ansioillani, vaikka sekään ei ole totta. En osaa alkaa kutsua itseäni kuvataiteilijaksi, koska sitä en ole. Kuitenkin teen asioita, jotka ovat siinä kontekstissa. Voisin sanoa olevani taiteilija, mutta eikö niin sano vain puolispurguuntuneet wannabet.

24.8. perjantai

– Gustafsson & Haapojan Amsterdamin duuni hahmottuu aamukahvilla Eurogroup for Animalsin edustajan kanssa. (Sain tämän kuulostamaan erittäin hienolta ihan tahallani.)

26.8. sunnuntai

– Lapsi lähtee ilman minua KEIKALLE, katsomaan Pikku Papun orkesteria. Kirjoitan Ylelle tekstiä Pet Shopista, joka vihdoin viimein tulee uusintana radiosta. Hurjaa palata 2011–12 fiiliksiin. Sarjan kirjoittamiseen ja siihen aikaan liittyy niin paljon ristiriitaisia muistoja.

What can one say