11.9. tiistai

– Illalla Cirkossa katsomassa Rakkaudesta – Sanasto tuleville vuosikymmenille, johon olin kirjoittanut itse muutaman sanan myös. Olin häkeltynyt omista sanoistani, koska ne ovat ihan hemmetin hankalia tajuta. Muistan etäisesti kirjoittaneeni niitä aika loppuunpalaneessa tilassa. Mutta onneksi sain edes ne aikaan, olin tosi ylpeä, että nimeni oli tekijälistassa. Ihanan ilmava esitys painavasta aiheesta.

Restabiliteetti

Luonnon kyky muodostaa ihmisen jälkeisenä aikana mielekkäitä ekologisia kokonaisuuksia. Sana on kuitenkin harhaanjohtava, sillä luonto ei pyri vakauteen eikä luonto pyri mihinkään. Sanan ensisijainen tarkoitus on tuoda turvaa pelottavassa tilanteessa.

Korrelaatioharha

Kun ihmiselle sanoi, että mikäli jokainen noudattaisi hänen elämäntyyliään, vaadittaisiin viisi maapalloa, ihminen ajatteli, että se on järjetöntä: maapalloja on vain yksi. Sukua käsitteelle Humen giljotiini.

Utopiasimulaatio

Ihmiskunta säilytti loppuun asti kyvyn kuvitella tapoja selviytyä katastrofista. Konkreettisiin toimenpiteisiin ei kuitenkaan riittävässä mittakaavassa ryhdytty, mikä tosin ei johtunut utopiasimulaatiosta, vaan nk. taloudellisten realiteettien huomioonottamisesta.

12.9. keskiviikko

– Luen Anto Leikolan Seireenejä, kentaureja ja merihirviöitä. Liskot ovat mun suosikkihirviöitä. Kuumottavimpia ovat meressä elävät. Yksisarviset, seireenit sun muut minotaurukset ei oikein vakuuta. Niissä ei ole sitä totaalista vierautta, jota hirviöltä kaipaan.

Huom. kirjan nimi

– Lapsen kanssa Lastentarhamuseossa. Viihdyn valtavan hyvin. Emme ole ennen nähneet Fröbelin palikoita (en puhu yhtyeestä), olemme hyvin vaikuttuneita näistä esilegoista. Ihan mahtava tyyppi tämä Friedrich Fröbel, varhaiskasvatuksen todellinen uranuurtaja, joka puhui jo 1800-luvun alkupuolella lapsen omaehtoisesta toimijuudesta ja leikin ja luovuuden merkityksestä kehitykselle. Ja hienoa, että meillä on vieressä yksi ensimmäisistä paikoista, joissa lastentarhanopettajat ovat maassamme saaneet koulutusta. Suomalainen päiväkotijärjestelmä on feministisin instituutiomme. Nyt kun vielä palkkaus saataisiin ajantasaiseksi. Harvat duunit ovat yhtä tärkeitä kuin varhaiskasvatukseen liittyvät. Itse en koskaan ollut päiväkodissa vaan lukuisilla eri perhepäivähoitajilla. Kunnollinen kunnallinen päiväkoti olisi varmasti tehnyt mustakin yhteiskuntakelpoisemman.

Varhaiskasvatuksen opiskelijoita ja opettajia 1910-luvulla
Lähde: Ebeneser

13.9. torstai

– Teen kansiot valmiiksi Taipein näyttelyä varten ja kuin tilauksesta meille lähetetään kiinannokset museon teksteistä, 48 sivua. Nauran ääneen meilille, jossa järjestäjä kehottaa vilkaisemaan käännöstä ennen oikolukua. Näyttää kyllä tosi hienolta. Kiinan kieli näyttää kirjoitettuna tosi hienolta.

– Olen viime aikoina kyseenalaistanut uusien kirjojen kirjoittamisen mielekkyyden. Tärkeältä niiden tekeminen tuntuu siksi, että ne antavat joillekin ihmisille jotakin. Varsinkin Pohjan saama palaute on saanut mut pitämään sen kirjoittamista oikeutettuna. Mutta voisiko ne asiat sanoa jotenkin kustannustehokkaammin, vähemmillä resursseilla, vaikka netissä. Mun kirjat jäävät Suomessa marginaaliin ja Pohjaa ei tyyliin edes arvioitu Hesarissa (never fucking forgive) eikä ulkomaanoikeuksien suhteen ole tapahtunut VITTU MITÄÄN moneen vuoteen. Onko järkeä? Taiteellisesti romaani muotona sallii minun käyttää parhaiten ja omavaltaisimmin taitojani ja mielikuvitusta, mutta kannattaisiko koittaa valjastaa ne voimavarat johonkin toiseen muotoon. Kirjailijuuden pitäisi kuitenkin olla vain ammatti, ei identiteetti. Ihmiset, jotka jäävät roikkumaan kerran rakennettuun identiteettiin ovat yleensä onnettomia ja tylsiä. (Taiteilijuus sen sijaan voi jo ollakin mielekäs identiteetti, se pitää sisällään niin paljon.)

17.9. maanantai

– Tapaan Nonhuman Rights Projectin Kevinin. Onneksi maailmassa on sinnikkäitä ihmisiä. Kuten saksalaiset aktivistit, jotka ovat asuneet vuosia puissa ikivanhassa Hambachissa estääkseen hiiliyhtiötä hävittämästä loppujakin tästä metsästä. Vaikka siitä sinnikkyydestä ei olisi mitään hyötyä, niin kyllä siitä on.

18.9. tiistai

– Meilissä on kohtelias kysymys, tulisinko puhumaan Tukholmaan Museum of Nonhumanitysta. Kysyn T:ltä onko meillä siellä näyttely ja tarkoittaako kysyjä tätä vai ensi vuotta. Käy ilmi, että on (Embrace Your Empathy! -video) ja tätä vuotta.

Kuva: Terike Haapoja

20.9. torstai

– Työryhmäni ei saanut Elokuvasäätiöltä hakemaansa rahaa. Tuotantoyhtiöllä on rahaa, joten fuck that.

– Käydään lapsen ja miehen kanssa Amos Rexissä katsomassa teamLabin näyttely. Ei siitä pahemmin ajatuksellista sisältöä löydä, mutta onhan se nyt aivan saatanan siisti. Ja niin on koko museokin. Viimeisen päälle tyylikäs sisältä ja ulkoa, nokkela, hauska, ISOSTI tehty.

Happoa ilman happoa

– Iltasatuna Leea Simolan tyylikäs ja mielikuvitusta kutitteleva Siri ja vedenpaisumus. Sirin tietotyöläisvanhemmat näpyttelevät koneitaan yläkerrassa, alakerran sisustuslehti-interiöörissä kakarat pistävät paikat paskaksi ja saavat huikean leikin aikaan. En ole ihan varma, tykkäänkö Sirin kodin Suomi-design-kamasta. Tai siis, tykkäänkö siitä, että tykkään. En voi kieltää, etteikö tämä erittäin keskiluokkainen estetiikka vetoaisi minuun. Sisustusasiat resonoivat oman kirjani kanssa, koska siinä käsittelen myös turvallisuudentunteen ostamista.

Leea Simola on myös kuvittanut oman kirjansa

21.9. perjantai

– Mulla on ollut aikaa kirjoittaa kirjaa. Uskon jälleen ratkaisseeni teoksen alun. Tällä kertaa luon siihen jopa jotain toimintaa generoivaa. Joko se on täysin (suuruuden)hullua paskaa tai sitten tosi jees. Mua kiehtoo ajatus jättiläisromaanin tekemisestä, mutta sitten toisaalta ne betoniporsaskirjat on aika vitun perseestä. Suuruus tuntuu niin itseistarkoitukselliselta. Toisaalta se voi olla lukijalle kokonsa veroinen kokemus: vaikka sisällössä olisi asian kannalta satoja sivuja tiivistämisen varaa, niin jos kirja on hyvin kirjoitettu ja maailma kiehtova, niin haluaahan siellä oleskella. Joku haluaa. Voi haluta. Toisaalta mua inspiroi enemmän se, että ujutan lukijan mielikuvitukseen pikkiriikkisen sirpaleen, joka räjähtää siellä JA MUUTTAA KAIKEN.

– Kerron Nuoren Voiman haastattelijalle, että uuden kirjan työnimi on Rehab. Kerron myös, etten tiedä, onko mulla rahkeita kirjoittaa sitä. Haastattelija sanoo, että on. Siitä tulee hyvä mieli.