8.3. perjantai

– Eilen oli Poliittisen valokuvan festivaalin avajaiset. Ymmärrän neljän aikaan aamulla perua osallistumiseni muutaman tunnin kuluttua alkavalle bodypump-tunnille. Suoriudun terapiasta, opiskelijan tapaamisesta, tanssitunnista ja kahden tunnin skypestä, jonka aikana tosin pystyn vain sanomaan jotain Cary Wolfen kalapuikkoviiksistä ja keksimään, mistä voitaisiin pyytää rahaa. Amsterdamin duuni mitä luultavimmin toteutuu, mutta budjetti ja aikataulu menevät tiukille.

9.3. lauantai

– Tungen Hra T:n mukaan katsomaan Actonin söpöä graffititaidetta Unckan Storeen sanomalla, että minä olen kuitenkin etabloitunut kuvataiteilija. Puolet katastrofidokkari Fyresta. Miksi, ihmiset?

10.3. sunnuntai

– Päiväunia ja Rehabia. Mä en pääse yli siitä, että se on niin outo kässäri. Mutta A:n kanssa kun juteltiin yksi päivä, niin hän sanoi hyvin, että pitää vaan tehdä se, mikä on tulossa, ja ihmetellä sitten myöhemmin, että mitähän vittua. Toisella kertaa sit toisenlaista.

13.3. keskiviikko

– Klo 5 skype-palaveri.

– Ina <3 Suomen editointia. On aika timanttisia kohtauksia tulossa.

– Kriittisen eläintutkimuksen verkoston kokous. En sano yhtäkään järkevää asiaa paitsi että logoehdotuksesta tulee mieleen Juha Hurmeen kirjan kansi.

– Opetus Teakilla hirveässä päänsäryssä kasiin asti. Särky helpottaa aina kun syljen opiskelijoille asiaani. Teenkin sen sitten aika isolla nopeudella. Oh god. No, eivätpähän pääse nukahtamaan. Onneksi Happy Garden.

Kuvasi Maiju Jokinen, joka kirjoitti Aamulehteen.

14.3. torstai

– Päivän aikaansaannos: tsekkaan Aamulehteen menevän tekstin ja annan Liberolle haastattelun. Luen Rytmissä noin 3 sivua kasvatuspsykologiaa. Mutta sängyssä saan toisaalta hienon Rehabiin liittyvän kuvan mieleeni.

– Pekka Töpöhäntä -näyttelyn avajaiset Päivälehden museolla. Parasta.

Laajasalon Huvilateatteri esiintyi.

Monni ja hampaat.

16.3. lauantai

– Katsotaan Tangled eli Tähkäpää-leffa. Tiedoksi vaan kaikille muillekin pikkulasten vanhemmille, että elokuvan liskon nimi on Pascal. Eli ei, lapsenne ei ole mieltänyt suosikkisanaanne erisnimeksi, mikäli tämä leikeissä myöhemmin ilmenee. Lapsi sanoo videotykiltä tulevaa kuvaa tosi isoksi telkkariksi.

– Luetaan Mila Teräksen kirjoittama Elli ja unenpää (kuvitus Karolina Pertamo). Se on täysin ihmeellinen teos, täydellinen unikirja, menen itse aivan tiloihin ja lapsi nukahtaa lähes saman tien (okei, kellokin on tosi paljon). Maagisesti kirjoitettu. Tulee mieleen ne kani ja norsu -jutut, joissa hyödynnetään hypnoosin metodeita, että saataisiin lapsi rauhoittumaan (ja vittu kun ei, niin johan lentää kirja), mutta Elli ja unenpää on taiteellisesti ja kerronnallisesti kompromissiton.

17.3. sunnuntai

– Lapsen kanssa katsomassa Höyhentämöllä Unikuskit. Ei herrajumala eihän tällaista teatteria ole. Valto Kuuluvaisen, K Rasilan ja työryhmän esitys on next level shit. Taiteellinen lastenteatteri – just lastenteatterin pitäiskin olla taiteellista (korkeatasoista, vapaata, käsistä lähtevää), koska lapset hyväksyy ja ymmärtää niin paljon moninaisempia tasoja kuin vanhat.

– Maija Hurmeen Yksinäisten saarten kartasto iltasaduksi. Simppeli, mutta ei todellakaan aliarvioiva, kuvitus ja orgaaninen värimaailma (vesi + orangin turkin / hiekan oranssi). Voi kun pääsisi johonkin saareen, mihin tahansa. Mutta onneksi niin monissa kirjoissa ollaan saarissa.

19.3. tiistai

– Lähden Hra T:n kanssa Savoon. Kaikkea sitä ihminen. Puhun hänen kanssaan tulevasta luennostani ja teen muistiinpanoja hänen sanomisistaan. Hetkeä aikaisemmin olen ollut huolissani siitä, että käsittelemme niin samoja aiheita töissämme: että entä jos vahingossa vaikka varastan jonkun jutun tai jotain enkä enää ikinä keksi itse mitään.

– Mikkelin taidemuseolla on asialliset uudet tilat ja Valokuvakeskuksella näen Matias Lampisen maagisen Aikakone-sarjan autiotaloista.

– Ina <3 Suomen kuvaukset ovat ohi.

Mä haluun nää.

20.3. keskiviikko

– Työtehoni on kokenut merkittävän laskun kuluneen kahden viikon aikana. Opiskelijoiden teksteihin pystyn onneksi paneutumaan. Olen valtavan otettu siitä, että he luottavat tuotoksiaan katsottavakseni. En ikinä olisi uskonut, että pidän opettamisesta näin paljon. Tai ei tämä varsinaisesti ole opettamista.

21.3. torstai

– Äidin ja siskon kanssa HKT:lla katsomassa Aina Bergrothin kirjoittama Tahto. Onpas hieno esitys, mutta muuta en toki odotakaan Sini Pesosen ohjaukselta. Kaupunginteatterilla ei tule käytyä, koska liput maksavat helvetisti eikä sieltä saa edes ammattialennusta. Esityksen eka puoliaika on lumoava ja intensiivinen. Toisen näytöksen loppua kohden epäselvyyksiä dramaturgiassa, loppu ei avaudu ja viimeiseltä lauseelta puuttuu se paino, mikä sille olisi kuulunut. Sanna-June Hyde vetää ihanasti Aino-Kaisa Saarisena (joka on itse katsomossa) ja muutenkin näyttelijät säteilevät, mikä ei ole mitenkään itsestään selvää tällaisissa isomman kokoonpanon esityksissä. Uskon, että se on Sinin ansiota, Sini on super.

– Luen terapeuttini lainaamaa teoriaopusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta pidän mahan päällä Antti Salmisen Mir-kirjaa. Luulen, että se on sellainen kirja, joka jopa saattaisi uuttua verenkiertoon.

22.3. perjantai

– Onnistun vanuttamaan työnteon aloittamista yhteen asti. Vittu. Kuuntelen random kuoromusiikkia inspiroituakseni öljyteokseen. Miten voi jumalauta olla joka biisissä hallelujaata. Vaikeuksia keksiä lyriikoita? Kaikkeen ryhtyminen tuntuu vastenmieliseltä ja liian vaikealta.

– Klo 13.58: rakastan työtäni.

Making of Lea S:n kaa. Jännä, miten Juha Hurme pystyy yhdistämään puskafarssin mielekkääseen taiteelliseen ilmaisuun. Jos joku vähemmän älykäs ja heikkotaitoisempi yrittäisi imitoida hänen tyyliään, lopputulos olisi kesäteatteria. Harvinaisen brutaalia näyttämötaidetta tämä. Tarkoituksellisen epävisuaalista, tekstiin ja näyttelijäntyöhön perustuvaa runttaamista paikoin ala-arvoisella huumorilla höystettynä (minä usein pidän ala-arvoisesta huumorista). Mutta taas mä jäin lopussa odottamaan jotain isompaa, jotain merkityksiä räjäyttävämpää. Taas tuntui, että loppu käpristyi yksityiseen, yhteen henkilöön, kuten eilenkin.

23.3. lauantai

– Ryhdyn veroilmoituksen tekoon. Sitten pihalla rikkoutuu vesiputki, Hesari tulvii samoin kuin kellarini ja sähköt menevät. Työnteko kuseentuu. Teen minulle ja Lauri Pörhöselle evakuointisuunnitelman.

Really?

– Avantin! A Mad Song Musiikkitalolla. ”Barokkimusiikkia 1600-luvun Lontoon rosoisilta kujilta.” Odotin enemmän totaalista hulluutta. Nyt olikin paljon kappaleita, jotka kertoivat naisen seksuaalisuudesta. 1600-luvulla seksihommiin on kuitenkin suhtauduttu luontevammin kuin 200 vuotta myöhemmin, että en nyt ehkä niitä sinne hulluuskategoriaan laskisi kummiskaan. Mutta jos mulla ei olisi ollut mahdollisuutta katsoa tekstejä, niin enhän tietäisi tästäkään hittojakaan. Jos saan tilaisuuden sanoihin, niin ne kyllä jyrää kaiken muun yli. Varsinainen musiikki menee aika ohi.

– Poikien kanssa Matrix, jota en ole nähnyt koskaan. 9-v kysyy, mihin niiden tankeissa lilluvien ihmisparistojen ulosteet menevät. No mutta. Onhan se aina ajankohtainen allegoria. Ei uloste vaan Matrix. Mutta miksei ulostekin.

24.3. sunnuntai

– Valmistelen ensi viikon luentoani Tampereelle Monster Networkin tapahtumaan (Weird Ecologies and Storytelling Practices). Puhun sanoista, taiteesta, propagandasta, poliittisuudesta ja siitä, miten utopian käsite on väärinymmärretty. Tulee hyvä.

25.3. maanantai

– Olen saanut palkkaa tai muuten vaan rahaa 18:lta taholta viime vuonna. Tai ehkä 20:lta. Joista, jos taiteilija-apurahaa ei lasketa, Yle on ollut ahkerin työllistäjäni. Kiitos veronmaksajat.

– Susinukke Kosolan Varisto. Mind blown.

Runoutta ei tarvitse ymmärtää, se täytyy vain hyväksyä.