16.5. torstai

– Aloitan Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalon. Teksti vaikuttaa täydellisen hiotulta. Hanna-Riikan edellinen kirja Viides vuodenaika oli mulle niin tärkeä, että halusin sen hyllyyni. Kaunokirjojen omistaminen on vähän epäjohdonmukaista, mutta fuck Konmari nyt. Parasta HRK:n kirjoissa on mun mielestä se, että teokset ovat hyvin erillisiä itsenäisiä kokonaisuuksiaan, ne muuttuvat romaani romaanilta pidemmälle viedyiksi ja ajatelluiksi ja kirjailijan muuttumisen pystyy näkemään (ja jos voi muuttua, voi tehdä mitä vaan!) ja lisäksi aihepiireissä liikutaan kaukana henkisestä ja fyysisestä keskiluokkaisuudesta. Tietysti Kerrostaloa lukiessani pelkään taas, että vahingossa matkin jotain (tai että jonkun mielestä matkin). Rehabissakin on keskiössä tornitalo.

– Siirrän sadannen kerran yhden kohtauksen paikkaa. Luultavasti se liikkuu vieläkin. Se on ollut kinkkinen palanen. Siinä mennään Vuosaarenhuipulle eikä mulle ole selvää, mitä kohtauksessa tarkallaan ottaen tapahtuu. Eli mikä on sen juonellinen sisältö. Sikäli kuin juonesta nyt olen aiemminkaan paljoa piitannut. Mutta sisäinen draamataiteilija sanoo, että ei voi olla pelkkään fiilistelyyn keskittyvää kohtausta. Pitää tapahtua jokin muutos tai olla edes jokin tarkoitus.

– Katselen Vuosaaren karttaa ja huomaan, että siellä on Kultakutrintie. Ja yksi mun henkilöistä on Kultakutri, kuten oli Pet Shopissakin (juuri muuta sieltä ei jäänytkään kuin tämä nimi, itä-Helsinki ja käärme). Ja olen ollut vähän tyytymätön hahmojen nimiin. Joten.

18.5. lauantai

– Hra T:n äiti vie meidät retkelle Mustavuoren luonnonsuojelualueelle, josta hän tietää enemmän kuin internet. My life is complete.

 

20.5. maanantai

– Vaihdoin viime viikolla myös Kultakutrin nimen ja nyt en muista, minkä nimisiä henkilöhahmoni ovat.

23.5. torstai

– Wordin tekoäly on viime aikoina ollut läheisin työparini. Pyydän siltä synonyymeja sanalle ”kupista”. Vastaus on ”mukista, syfiliksistä”. Ikävä Terikeä.

24.5. perjantai

Jäljillä-podcast menee kesätauolle. Noooooooooooooouuuuuuu. Olen creepy ja stalker ja laitan palautetta. Siis en sellasta ”et saa mennä tauolle, tai…” hyi. Vaan siis todellakaan en ihmettele, jos lomailu kiinnostaa. Ne jaksot on vaan niin pro. Huomio Yle, miksette jo ole kaapanneet tätä juttua?! Katson Mommy Dead and Dearest -dokkarin, josta podcastissakin on puhuttu. Tapaus on sellainen, jossa äiti pakottaa tyttärensä käymään läpi leikkauksia ja mm. sädehoidon, elämään letkuruokinnassa, liikkumaan pyörätuolilla, käyttämään valtavasti lääkkeitä jne, jotta saisi kaikki uskomaan, että tytär on monivammainen, jälkeenjäänyt ja sairas. Kaikki uskovat. Lopulta tytär hankkii tyypin murhaamaan äidin.

Hra T esitteli suosikkikatutaideteoksensa.

26.5. sunnuntai

– Keksin koko ajan lisäyksiä Rehabin ekaan osaan, mutta teen ne vasta sitten kun olen jutellut kustannustoimittajan kanssa, koska teksti alkaa olla niin virittynyt, ettei sitä voi enää kovin monta kertaa runkuttaa.

– Arg, olen uusinut liian monta kertaa kirjan Tahrat – Esiintyminen ja poisto (Friedman, Wagner, Armstrong), jota kustannustoimittaja lämpimästi suositteli. Rakastan tätä pikkukirjaa, jossa kerrotaan kustakin tahrasta myös se, mihin aikaan vuodesta ne ilmenevät useimmiten. Jos jollakulla on kyseinen teos eikä kaipaa sitä enää, niin mulla on kohta synttäri.

Näin poistat aurinkorasvatahran.

27.5. maanantai

– Ehkä hauskinta, mitä olen ikinä lukenut: Gina Wynbrandtin sarjisnovellikokoelma Someone Please Have Sex With Me. Jos pitäisi harjoitella eskalaatiota, teos toimisi oppikirjana. Tulee mieleen Palsan Eläkeläinen muistelee, joka ei kyllä ole kovin hauska eikä nerokas minusta.

Kim Kardashian minäkertojan fairy godmotherina.

– Mainitsin taannoin Oikeutta eläimille -järjestölle tekemästäni videosta. Sitä ei koskaan tulla näkemään ja se on hyvä. S-ryhmälle riitti ilmeisesti OE:n ja Häiriköiden tekemä Suomen suurin häkkikanala -vastamainos ja siellä ryhdistäydyttiin luopumaan kanojen kiduttamisen tukemisesta (tämän tuotantomuodon piirissä ainakin). Siirtymäaika on helvetin pitkä, vasta 2026 mennessä (Keskokin luopuu vasta 2025 mennessä). Pitää myös muistaa, että muidenkaan tuotantokanojen oloissa ei ole hurraamista. Mutta tämä on jotain ja tämä on ok.

Kysyin jo aiemmin OE:lta, olisivatko he olleet kiinnostuneita käyttämään Gustafsson&Haapojan The Trial -esityksessä nähtyä Kananmunalotto-videota. Eivät olleet.

28.5. tiistai

– Kuuntelen Crime Junkie -podcastia. Muuten tosi hyvä, mutta toimittaja ja äänityyppi on vähän liian innoissaan välillä (ei usein, mutta välillä). ”Oh my god.” ”Nnnno way!” En ole koskaan ollut hyvä juonen kuljettamisessa ja muutenkin vähän väheksyn juonta työkaluna, mutta näistä hyvin toimitetuista ääniartikkeleista saan siihenkin lisää muskelia, aivot toimii eri tavalla. Huonosti toimitetut true crime -lätinät tekevät ainoastaan likaisen olon.

– Käydään katsomassa lopputyöohjattavani Tarleena Laakon ja hänen työryhmänsä hieno ja hullu Hukassa -esitys, joka panee katsojan hilpeyden ja kauhun sekaiseen jännitykseen sekä hämmennykseen. Olen riemuissani ja aivan vitun ylpeä taas, että olen tällaisessakin saanut olla jollain tavalla osallisena. Esityksen aikana ehdin toki pohtia myös omaa rooliani dramaturgin/kirjoittajan ohjaavana opettajana. Että eihän me kyllä dramaturgiasta puhuttu yhtään mitään vaan enimmäkseen keskusteltiin aika filosofisestikin teemoista. Sanoisin toimineeni opiskelijan ajattelun reflektiopintana. Hukassa on erityisen hieno siksi, että musta tuntuu, että siinä käsitellään jotain, mistä siinä ei puhuta, koska sille ei ole sanoja. Hyvin kummallinen ja hyvin riemastuttava.

– Hra T lahjoo mut katsomaan kanssaan Jessica Jonesia. Tunnistan sarjasta hyvin naiserityisiä kokemuksia, jotka on tosi pieniä ja joita en ole ennen nähnyt kuvallistettuna. Esim. Jessicalle tulee asiakkaaksi vanhempi pariskunta, mies yrittää korjata Jessican ulko-ovea samalla kun nainen keskustelee Jessican kanssa. En ihan osaa selittää, miksi kohtaus naurattaa mua niin paljon tai mikä siinä tarkalleen on se juttu.

29.5. keskiviikko

– Vituttaa liikaa, että niin monissa lastenkirjoissa mennään onkimaan. Miksi? Onko se jotenkin normaalia? Miksi ei mennä suolistamaan hirviä tai nylkemään norppia? Yleensä se on vielä aivan sivujuonne, Pekko meneekin tästä tappamaan eläimiä ja sitten palataan asiaan. Koittakaa nyt saatana keksiä tuoreempia trooppeja niihin kirjoihinne. Luulis, että itseään kunnioittavalla kuvittajallakin tulisi raja vastaan siinä, miten monta kertaa kehtaa piirtää kuoliaaksi tukehtuvan luontokappaleen hymyilemässä.

31.5. perjantai

– Eilen oli ”vapaapäivä”, joten elpyminen työssä olisi kiva, mutta vielä kivempi on mennä A:n kanssa Kiasmaan katsomaan Iiu Susirajan valokuvat ja Alma Heikkilän maalaukset sekä uusi kokoelmanäyttely, johon on kerätty ihmisen ja muun luonnon / muiden eläinten välistä suhdetta. Jälkimmäisen anti on kyllä nätisti sanottuna vaihteleva. Jotain kasoja taas, kasat tuntuvat monien taiteilijoiden mielestä kertovan hyvinkin paljon luontosuhteestamme, kas tässä posthumanistinen pökäle, behold. Henkisesti kuormittavin teos on video, jossa miestaiteilija on kehittänyt metodin voikukkien soittamiseen. Voikukat levittävätkin sitten äänimattonsa koko kerrokseen. Esim. Kati Rooverin hartaan Coexistence-videon päälle, mikä on erityisen harmillista.

Iiu Susiraja: Hyvästi Playboyn kansi.

1.6. lauantai

– Lapsi kysyy, kuka oli maailman ensimmäinen ihminen. Sanon, että eka meidän näköinen ihminen ilmestyi joskus 200 000 vuotta sitten. Lapsi kysyy, että synnyttikö joku sen vai ilmestyikö se vaan. Niin.

– Luen bell hooksin Rakkaus muuttaa kaiken. Keskeisin kirjasta noussut ajatus on toistaiseksi se, että rakkautta ei voi olla ilman rehellisyyttä. Valehtelu pelaa patriarkaatin (miehinen valta säilytetään petollisuudella, myös naiset osallistuvat tähän mitä suurimmassa määrin) ja kapitalismin (mainonta perustuu valheellisuuteen) pussiin. Totuuden vaatimuksesta rakkauden ehtona tulee mieleen Simone Weil.

Saparomäessä kohtasin Hilda-Elviiran, Sylvesterin ja Roosterin (ei kuvassa).