7.2.

– Ostan lennot New Yorkiin.

– Käyn katsomassa Putoamisen taidon Jurkassa äidin ja siskon kanssa. Olen joskus nähnyt Jurkassa esityksiä, joissa teatterin pieni tila on tuntunut rajoitteelta. Tässä esityksessä tila oli orgaaninen osa kokonaisuutta. Myös Kikka Fan Club olisi vaikea sovittaa suurempaan tilaan. Intiimiys tuottaa sisältöä. Samoin Putoamisen taidossa. Kaunis ja surullinen esitys riippuvuudesta ja monesta muustakin. Puhun perheen kanssa Pohjasta. Sisko sanoo ihailevansa kirjan ajatuksenjuoksua, yhteyksien tuottamista, assosiaatioita. Tulee onnistunut olo.

8.2.

– Luen NV:n opinnäytetyöhön liittyvän kirjan. Suru ja tunnistamisen kokemus. Ei kuitenkaan toivottomuus.

– Käyn eduskunnassa tapaamassa Anna Kontulaa. Olen mukana eräässä kampanjassa. Saan kuulla mielenkiintoisia juttuja A:n työpaikasta.

– Puhun T:n kanssa. Ilmeisesti eilen illalla juuri ennen nukahtamista saamani ajatus Epäihmisyyden museoon liittyen on kelvollinen.

– Luen Juha Vakkurin Voodoo – Afrikan arkea. Siitäkin huolimatta, että nimi on vähän raflaava (mutta Vakkuri kumminkin on Villa Karon perustaja) ja Juha Metson sinänsä komeat ja kiinnostavat kuvat keskittyvät paljon uhritoimituksiin. Tämä on minulle vaikea paikka. Ymmärrän, että vodou-rituaaleissa uhrattavien kanojen, vuohien, koirien ja muiden eläinten määrä on varmasti hyvin vähäinen verrattuna siihen, miten järjetön määrä yksilöitä vaikka jo suomalaisessa tehotuotannossa tapetaan. Mietin paljon kysymystä siitä, syödäänkö eläinuhrit (ymmärtääkseni yleensä kyllä) ja miten se vaikuttaa mielipiteeseeni asiasta. Itse antaisin veriuhrin mieluiten itsestäni. En tiedä, miten afrikkalaiset jumalat suhtautuisivat moiseen.

9.2.

– Tein viime vuoden lopulla Animaatiokoplan kanssa pilotin seksivalistussarjaan. Käy ilmi, että ohjelmaa ei tilata. Olen pettynyt. Olisin todella halunnut tehdä sarjan, koska sen myötä olisin tullut itsekin ajatelleeksi ”niitä asioita”. En tietenkään voi ajatella niitä vapaa-ajallani, koska en voi olla kiinnostunut mistään, mikä ei liity työhön. Tai siis jos olen kiinnostunut jostain, liitän sen automaattisesti töihini. Mutta jos prosessi menee toisin päin, eli kiinnostuksen aihe on etukäteen annettu, niin sitten on vaikea löytää se uudestaan sen jälkeen, kun työmotivaatio on poistunut. Tämä ominaisuus tietysti vähän hankaloittaa ihmissuhteita. Ihmiset kun eivät välttämättä halua päätyä töihini. Töiden aiheeksi joutumisen voi väistää tulemalla osaksi työtäni prosessin tasolla. Siis tekemällä kanssani töitä. Olen oikeasti hirveä ihminen ja on ihme, että minulla on ystäviä.

Koti, versio

Koti, versio

12.2.

– Puhun S:n kanssa TeaK:lla Kikka Fan Clubista dramaturgiopiskelijoille. Dramaturgiopiskelijat rules.

– Aloitan Antti Salmisen ja Tere Vadenin Energia ja kokemus -kirjan. Sen lukemiseen saattaa kulua aikaa, koska se tuntuu käsittelevän juuri sitä, mistä nyt eniten haluan oppia.

13.2.

– Ceeveeheni merkittäköön: vaikka lähinnä itken puolitoista tuntia, onnistun sanomaan monia asioita, jotka naurattavat terapeuttiani.

– Luen loppuun Nnimmo Basseyn Kiehuvan ja köyhtyvän Afrikan.

– Eilen J:n kanssa katsomassa The Shape of Water. Tosi kaunis. Pidin elokuvasta, vaikka se oli silleen romanttinen. Kaikki rakkausmyönteinen saa minut aina surulliseksi ja ahdistumaan, koska kaikki tietävät, että rakkaus on satua, vaikka sen kuinka haluaisi uskoa todeksi. Ehkä tämän leffan kohdalla helpotti se, että päähenkilöt eivät sentään olleet ihmisiä, vaan ehkä jotain parempaa lajia.

28233239_1358896017550473_1165635596_n

14.2.

– Meilit pitää hoitaa, vaikka ei olisi millään tavalla hyvä hetki.

15.2.

– Simone Weilin ajatukset voimasta kiinnostelee.

– Varasin kirjastosta animismi-hakusanalla kirjan Maan energiat. Se on iso kuvakirja, jonka lainaaminen minua aidosti nolostutti. Asiaa ei auttanut se, että tekijäksi on mainittu Mystiikan maailma. Haluan lukea näistä asioista, mutta mua ahdistaa tällaiset huuhaakirjan näköiset julkaisut. Seuraavaksi luen varmaan Ultran vuosikertoja (se oli lapsena suosikkilehteni). Homeopatiaan en lähde. Feng shuille voisin antaa tilaisuuden.

– Luen hirveän pikkuanalyysin Pohjasta. Se on tavallaan positiivinen, mutta sen lukeminen aiheuttaa minussa mutkikkaan myötähäpeän itseäni kohtaan.

– TH on tehnyt kaksi musademoa Pohjan teksteistä. Se herättää vähän edellämainitun kaltaista tunnetilaa (tekstien sisällön vuoksi), mutta TH on niin saatanan hyvä säveltäjä, että tämä ei haittaa.

– Luen S:lle Onni-poika-kirjoja. Haluaisin oksentaa niiden tasapainoisen ja hyvinvoivan ydinperheidyllin päälle. Samalla niiden lukeminen tuntuu kovin turvalliselta.

He ovat rumia mutta onnellisia.

He ovat rumia mutta onnellisia.

17.2.

– Ihmiset eivät ole aina kaataneet puita.