19.2.

– No niin. Luin sen hihhulikirja Maan energiat loppuun ja nyt soitan huonekasveille linnunlaulua. Ajattelin, että kissakin tykkäisi siitä. Koska tosiaankin. Eilen luokseni muutti kissa. Pidän sitä merkkinä intuitioni voimistumisesta. Se taas on työn kannalta oikein toivottavaa. Pohjassa esiintynyt ranskanbulldogi kokee henkisen kasvun.

– Palaan Lindqvistin Syntiin. ”Jeesuksen varsinainen aktiivitoiminnan kausi pyörähtää käyntiin”, ”tutustumme nyt tähän kohderyhmään [syntisiin]”. Rakastan tätä kirjaa.’

My life is complete now

My life is complete now

Dali

Dali

20.2.

– Olen meditoinut päivittäin kuukauden ajan. Tänään yllätyin ajatusketjustani: ”Vittu tätä pakkasta… hei, mitä jos koittaisikin arvostaa sitä. Sehän ei mee pois sillä, että minua vituttaa. Totta.” Toivottavasti kuitenkin työn puolella säilyy halu tehdä mahdottomuuksia. (Zenini kuitenkin sallii minun edelleen inhota säälimättä eräitä asioita, kuten Heideggeria ja kitarasooloja.)

– ”Mikyys”. Joskus vihaan filosofeja. Oliko se Wittgensteinin läppä, että sen, minkä voi sanoa, voi sanoa selkeästi. Sitten se kirjoitti Tractatuksen. Lol.

21.2.

– Olen omaksunut uuden vuorokausirytmin. Herään kuuden maissa, mutta nukahdan päivällä. Kissa edesauttaa uutta nukkumisen ajastamista. Sen mielestä saisin herätä huomattavasti aiemmin kylläkin. Ja valoisan ajan voisi surutta käyttää uneksimiseen. L kertoi heräävänsä päivittäin klo 4. Ajatus on kauhistuttava, mutta tunnistan sen vetävyyden. Että tekisi kaikki tärkeät jutut heti aamulla. Yksi aamu heräsin viideltä. Se oli mahtavaa. Tänään ennen päiväunia luin Energiaa ja kokemusta. Siinä oli jotain, että henki ei mene saunaan tms. Alitajuntani alkoi tuottaa materiaalia, jossa henki on kitisevä tyyppi (ehkä n. 3-v), joka pitäisi saada mukaan saunaan, koska ei sitä voi ulkopuolellekaan jättää. Kirjassa siis puhuttiin saunomisen kokemuksesta. Miten se on tuhlailevaa ja öljytaloudelle tyypillisen tehokkuusajattelun ulkopuolella, kontrolloimattomissa. Olin juuri lukenut Naisten Helsingin loppuun, siellä kirjoitettiin Yrjönkadun uimahallista ja niin ikään saunomisesta. Sain saunomiseen ja tuohon uimahalliinkin ihan uusia näkökulmia. Että ehkä ei tarvitse olla niin tehokas. Ja ehkä se onkin aika anarkistista. Lisäksi: luojan kiitos kirjoitan fiktiota, joten ei ole mitään väliä, miten pahasti ymmärrän lukemaani väärin. Sehän on päinvastoin etu.

Kaikki tarvittava

Kaikki tarvittava, Adichien kirjan takakansi

22.2.

– Luen vihdoin T:ltä saamani Chimamanda Ngozi Adichien Dear Ijeawele, or a Feminist Manifesto in Fifteen Suggestions. Joskus viisaus on niin pragmaattista, että todella ihmettelee, miksei kaikkia ihmisiä ole sillä siunattu. Hän esim. siteeraa Marlene Sandersia: ”Never apologize for working. You love what you do, and loving what you do is a great gift to give your child.” Ja vaikka ei rakastaisikaan työtään, niin rakastaa sitä itsekunnioitusta, joka tulee itse tekemisestä ja ansaitsemisesta. Tämä pieni kirja kasvattamisesta (niin lapsen kuin itsensäkin) pitäisi jakaa jokaiselle neuvolassa.

– Setvin kustantajan kanssa, millaisia sosiaalisia, henkisiä tai aineellisia vahinkoja seurueeni sai mahdollisesti viime viikolla R-baarissa aikaan.

– Käyn läpi joitain Museum of Nonhumanityyn liittyvää materiaalia. Työ oli aikanaan niin valtava, että välttelen sen pariin palaamista. Samalla taas teoksen ajattelu aiheuttaa minussa huimaavan onnistuneisuuden tunteen. Varmaan sama olo on urheilijoilla, jotka voittavat jotain tai jollain jääkiekkojoukkueella.

– Luen Samira Tainan toimittaman Muovinen huominen vuodelta 1991. Viehättävää, että silloin on tosiaan ollut varteenotettavaa ehdottaa esim. viilin tekoa kotona muovijätteen välttämiseksi. Ja helvetin masentavaa, ettei pakkausten evoluutiossa ole tapahtunut ainakaan mitään myönteistä tässä lähes 30 vuoden aikana.

Viimeinen esitys Kikka Fan Clubista, tuosta julisteesta puuttuu Tuomas Hautalan nimi, joka sävelsi teoksen

Viimeinen esitys Kikka Fan Clubista, julisteesta puuttuu teoksen säveltäneen Tuomas Hautalan nimi

23.2.

– Luen Nesteen kustantamaa kirjaa öljystä.

– Miksi naurattaa eniten silloin kun itkettää.

24.2.

– Alan lukea Riina Katajavuoren Wenla Männistöä. Lapsiviikonloppuina on näköjään ok lukea jotain täysin työhön liittymätöntä. Vaikka kyllähän kaikki liittyy työhön. Kaikki on materiaalia, raaka-ainetta, resursseja. Olen länsimais-kapitalistis-tehotuotannollisen ideologian kivipesemä. Vastapainoksi (tehokkuudelle) ajattelen meditoidessa olevani meri.

Pahamaineista työmaaruokailuani

Pahamaineista työmaaruokailuani

26.2.

– Luen Jukka Hankamäen Simone Weilin filosofiaa käsittelevää Tasapainon geometriaa ja Stephanie LeMenagerin Living Oilia. Jotta pystyn kestämään sen, että pidän kodissani kissaa, minun on pakko ajatella, että minulla ihmisenä on siihen oikeutus. Että jokin taho antaa minulle oikeutuksen. Mutta oikeastihan se on vain mielivaltaa. Jonka voi kyllä perustella järjellä (”tämä on kissan ja luonnon parhaaksi”), mutta järkiperustelu jättää silti tunnetasolle ikävän epärehellisyyden katkun. Ymmärtäisin, että tällainen ylhäältä annettu (oikeasti keksitty) oikeutus on olennaista Weilin ajattelussa. Jotta voi käyttää perustellusti (väki)valtaa, pitää keksiä jumalia tai kohtalo tai ihmisen ylivertaisuus tai muuta skeidaa.

Instagram-kelvottomat kuvat

Instagram-kelvottomat kuvat