27.2.

– Hirveä vastustus komediatyöpajan tehtävän valmisteluun. En oikeasti voi uskoa, miten voin olla niin onnekas, että saan opetella jotain uutta ammattilaisten ja kollegojen kanssa ja siitä vielä maksetaan. Silti nyt vähän hermostuttaa tämä.

– TH ja S tulevat luokseni, juttelemme uudesta proggiksesta. Tai oikeastaan puhumme autofiktiosta, narratiiveista, elämäntarinoista ja toden ja minän moninaisuudesta.

– Monologin kautta komediatehtävä avautuu ja helpottuu. Eli pystyn kirjoittamaan paremmin puhetta kuin selostamaan, että tää ois tällanen ja tekis näin. Ylipäätään olen parempi tekemään kuin selostamaan tekemisestäni. Varsinkin tekemisen aikeista.

– Katson Machines-dokkaria. Eli teollisuuden kehityksessä ei ole tapahtunut MITÄÄN sitten kehruu-Jennyn. Ainoa ero on se, että tehtaat on kuskattu toisille mantereille. Maailman tehokkain innovaatio on edelleen se mekanismi, jolla elävä liha muutetaan koneeksi. Käytin pitkään nahkaa, vaikka olin muuten vegaani. Vasta joitain vuosia sitten vaivauduin perehtymään sen tuotantoon. Sitä ennen oli ollut siirtymävaihe, jossa pystyin kuitenkin käyttämään nahkaa, kunhan se ei ollut ostettu uutena. Mutta sitten alkoi oksettaa sen haju ja tuntu. Aloin nähdä kuoleman siinäkin, jonkun kuollut iho minun ihoani vasten. Pelkään sitä vaihetta, jossa minua iljettää käyttää edes kirpparilta ostettuja vaatteita, jos niiden tuotanto on todennäköisesti tapahtunut vastenmielisissä olosuhteissa. Mitähän helvettiä sitten teen. Juoksenko alasti vai ryhdynkö rakentamaan rukkia niin kuin Lasse Nordlund. Vitun vittu.

Kissakuva, koska miksi ei

Kissakuva, koska miksi ei

1.3.

– Kävin eilen katsomassa Q:lla Arki ja kauhu ja taidekeskustelin Å:n kanssa. Pidin esitysestä, koska en pitänyt siitä. Se oli hankala, ylipitkine kohtauksineen kosiskelematon, ei-hauskalla tavalla absurdi. On hauskaa, miten kritiikissä on puhuttu taas sukupolvinäytelmästä. Miten tämä oli sukupolvinäytelmä? Ainakaan yhtään sen enempää kuin kaikki ne viisikymppisten ohjaajien duunit, jotka kertovat heidän ikäistensä elämästä (tämä ei ole kritiikki vaan toteamus). Arki ja kauhu varmaan suututtaa ja ärsyttää, koska luulen, että monien katsojien odotukset ovat kritiikin takia ohjautuneet vähän sopimattomasti. Minulle tässä esityksessä oli sellaista vaikeutta, josta nautin. Se oli avoin tulkinnoille. Mielettömän hienon lopun verilöylyssä aloin itse ajatella sitä kauhua ja kärsimystä, mikä meidän jokapäiväisen elämän pientenkin hyödykkeiden taakse kätkeytyy. Kaikki öljy, jolla arkemme pyörii, sen vaikutukset ja käytöstä seuraava peruuttamaton tuho. Useimpiin elintarvikkeisiin sisältyvä kuolema, orjuus ja kidutus, jota emme huomaa, muista tai tiedä. Vaatteet, elektroniikka, huonekalut, kaikki. Että siinä sitä ihminen juo kahvia ja pyyhkii verta pöydältä, kun sitä kertyy lammikoksi asti. Koska niinhän me ideoiden tasolla tehdään. Niin kyllä siinä vieraantuu maailmasta ja omasta itsestä ihan tehokkaasti näin. En missään nimessä kuvittele, että tämä olisi ollut tekijöiden ainakaan pääasiallinen intentio, mutta siitähän minun ei katsojana tarvitse piitata, onneksi.

– Sain tehtäväni suoritettua ja julkituotua suhteellisen kunniallisesti. Ja olen myös varovaisen innostunut asiasta.

Frankie Shaw (kuvassa) on luonut ilmeisesti osittain autofiktiivisen SMILF-sarjan.

Frankie Shaw (kuvassa) on luonut ilmeisesti osittain autofiktiivisen SMILF-sarjan.

2.3.

– Komediatyöpaja jälleen. Siellä on järkyttävän hauskoja ja luovia ihmisiä. On jännittävää, etten silti koe kilpailevani mistään. Nämä ammatilliset asiat toisinaan herättävät kilpailuviettini. No, ehkä saan tyydyttää sen päiväkodissa, kun usutan lapseni kilpailemaan ikätovereidensa kanssa siitä, kuka saa ekana ulkovaatteet päälle. Se kerta meni kyllä liian pitkälle, kun jatkoin kilpailua siihen, saanko minä vai lapsen kaverin isä ekana oman takin ja kengät ylle. Yritin tehdä sen hienovaraisesti, mutta ehkä yläfemmat ja muut tuuletukset lapsen kanssa voiton kunniaksi olivat vähän liikaa.

– Haluan olla ihan hiljaa. Katson kolme jaksoa SMILF:iä. Se on työtä, koska yllämainitun projektin johdosta meidän on katsottava komediasarjoja. En tiedä, onko SMILF komedia. Ainakin se on too close to home. Vaikka mähän en ole yksinhuoltaja. Pohjasta on saattanut joku tehdä sen tulkinnan, JS (bless him) ainakin kirjoitti niin myös Parnassoon tekemässään arviossa. Että se pitää nyt selventää. Olen yhteishuoltaja. Tai mikä se on? Eihän sillä ole edes sanaa. Vanhemmuuden jakaja? Split-parent? Puolet ajasta single ja puolet ajasta MILF?