Inspiroiduin Ville Lähteen kattavasta vuosikatsauksesta. En ole itse yhtä kattava, koska (onneksi) unohdan 70 % asioista, joita tapahtuu. Henkilökohtaisen elämän (ns. arjen) puolella ei suoraan sanottuna mennyt kovin hyvin, ”päin helvettiä” ei olisi mitenkään yliampuva arvio. Tietysti oli myös hyviä asioita. Mutta emme mene tälle alueelle täällä. Työn puolella asiat luistivat paremmin. Sitähän voi sitten itsekseen miettiä, onko kahdella edellä mainitulla yhteys ja minkälainen.

15823946_1010267155746696_1916683585_o

Or die trying.

No niin, 2016, show me what’s you got.

Ylen Battle-konsepti järjesti minulle tapaamisen lyyrikkojumala A. W. Yrjänän kanssa. Sain haastaa hänet hänen lihansyöntiä koskevista näkemyksistään. Ajelimme autolla pitkin Alppilaa yrittäen tiivistää näkemyksiämme. Tästä kuvattiin video, josta löytyy ote Battlen lihajaksosta (sitä voi katsella myös, mikäli haluaa nähdä Suomen typerimmän ihmisen S. Kosken). Vähemmän tiivistetysti puimme aihetta kirjeenvaihdossa. Kohtaaminen jännitti minua aika paljon, koska CMX on ollut minulle rakkaimpia suomalaisia yhtyeitä teini-iästä lähtien, ja on ilmeistä, että Yrjänän sanoitukset ja niiden pähkäily näkyvät myös omissa teksteissäni. Kuin herkässä iässä sairastettu virus (sori, en keksinyt mitään spesifiä tautia), joka jättää loppuiäksi pysyvän jäljen. Olipas kiva analogia.

Battlen myötä pääsin itsekin debytoimaan runoilijana. Ja kun minä debytoin runoilijana, teen sen tietysti televisiossa, check it out. Jatkoin uraani runoilijana marraskuussa Jenni Haukion ideoimassa Unicefin Pieniä tarinoita -kampanjassa, jossa luin (yritin lausua, mutta lausuminen oli helpompaa kameran edessä, nyt jännitti liikaa) oman seitsenvirkkeiseni.

img_8462

Rakastan tätä mekkoa. Myös Jenni Haukio on aika ihastuttava.

Olin jättänyt vuoden lopussa ensiversion Korpisoturin käsikirjoituksesta kustannustoimittajalle. Tammikuu kului Epäihmisyyden museon suunnittelussa kun työparini oli Suomessa. Helmikuusta huhtikuuhun kirjoitin romaanikässärin käytännössä kokonaan uusiksi. Työhuoneen puutteessa työskentelin usein kirjastossa ja vielä useammin Rytmi-baarissa. Maksimoidakseni työaikani aloin herätä aamuisin ensin kuudelta ja lopulta viideltä. Se oli aika kauheaa.

Samaan aikaan kirjaa kirjoittaessani kävin läpi Epäihmisyyden museoon liittyvää tutkimusaineistoa. Toisin sanoen luin kirjoja Kongon vapaavaltiosta, Tasmanian aboriginaalien kansanmurhasta, keskitysleireistä ja whatnot. Tästä materiaalista en paljon välitäkään muistaa. Jonain yönä näin painajaisen, jossa lapseni päiväkodin edustalla seisoi natsien kaasutusbussi. Samaan uneen liittyi myös lööppi, josta luin kuolleeni.

Loppukeväällä kirjoitin maanisesti otteita julkaisuun, joka ei koskaan ilmestynyt. Olimme ajatelleet kirjoittaa Epäihmisyyden ensyklopedian museoon liittyvistä asiasanoista. Hanke osoittautui täysin tärähtäneeksi lisäksi työsumaan. Oli suunnaton helpotus luopua tekeleestä, vieläkin muistelen tätä ilolla.

Voi olla, että kirjoitin artikkeleita, kolumneja ja muuta sekoilua. Esiinnyin myös paikoissa.

jaakko_virtanen_tarvitaanko_globaali_ruokavallankumous

Eetti ry:n järjestämässä paneelissa SOK Vähittäiskaupan kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu, mä ja Jukka Lassila Oma Maa -luomuosuuskunnasta. Keskustelua moderoi Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen. Kepan sivuilta ripattu, kuva: Jaakko Virtanen.

Kesä. Ei puhuta kesästä. Pidin lomaa 0 sekuntia. Paitsi juhannuksena, jolloin matkalla päiväkotiin hakemaan lasta lomamatkalle sain lähetettyä viimeisen tarkastetun version kirjan taitosta.

Heinäkuussa kävin Hailuodon Bättre Folk -festareilla esiintymässä. Minulla oli sviitti. Muistan tapahtumaa erityisellä lämmöllä. Muistan myös silmäpussini.

img_7582

Hailuoto. Varjot ovat peräisin silmäpusseistani.

Stressikerroin alkoi kasvaa kuta lähemmäs elokuuta kuljettiin, tämä tarkoittaa tapauksessani mittarin heilahtamista satasen yli (en tiedä, mikä on maksimi). Toteutimme Flow Festivalille Toisten historian nimissä pari teosta. Kokemus opetti paljon organisoinnin tärkeydestä. Lopputulos oli kuitenkin hieno ja festari aivan mieletön. Sia, Morrissey ja New Order, ei mitenkään huono vuosi saada Flow-passi itselle ja muutamalle kaverille.

obey

Kuva: Terike Haapoja, omilta nettisivuiltamme rippasin. Ote Embrace Your Empathy!:n videoteoksesta.

Koko elokuun kuljin adrenaliinin voimalla. Museon eteen piti tehdä valtavasti työtä, loimme esim. teoksen koko dramaturgian. Myös materiaalia piti yhä kerätä ja kääntää. Korpisoturi julkaistiin. Kävin Innon syysjuhlissa vetämässä väsymyspleksit. Seuraavana päivänä oli palaveri museon yleisötyöntekijöiden kanssa sekä muuten vaan työntekoa.

Epäihmisyyden museon avajaisiin saatiin kaikki jotakuinkin valmiiksi. Meille jäi jopa 15 minuuttia aikaa käydä ostamassa juhlatamineet. Kaikki meni äärimmäisen hyvin, eikä Terikekään ajanut nosturilla enää kutsuvieraiden saapuessa, kuten ensimmäisen museomme aikaan saattoi tapahtua. Aamuyöllä poljin uuteen kotiini, jossa nukuin ilmapatjalla. Ja seuraavana päivänä saattoi jopa olla vapaata.

Luulin käyttäneeni adrenaliinivarastoni avajaisiin mennessä, mutta olin väärässä: sitä riitti vielä läpi syyskuun! Museo oheisohjelmineen vaati runsaasti ylläpitotoimenpiteitä ja jonkin verran raskasta juopottelua. Esim. silloin kun Aino Kiven esikoisromaani julkaistiin  Cafe Empathyssa. Tai silloin kun viimeisenä aukiolopäivänä katsoin ensimmäisen kerran teoksen läpi ja aukioloa venytettiin finissage-juhlien nimissä myöhään. Samana iltana juoksin muuten avaamaan Animalian Eläinlaki-kampanjaa.

img_8160

James Nikander ja Mai Kivelä Epäihmisyyden museolla Animalian järjestämässä seminaarissa.

Sulkemista seuraavana päivänä lähdin Turun kirjamessuille noin tunnin yöunien jälkeen. Messuilta matkustin työparini luo keskustelemaan pariksi päiväksi siitä, miten uskomatonta on, että olemme elossa.

Syyskuussa tein haastatteluja ja olin hybriksessä.

img_8124

Seppo Puttosen kanssa.

Lokakuusta tuskin kukaan muistaa mitään. Kävin Tampereella Perjantai-ohjelmassa, Telakalla, kustannustoimittajan sohvalla makaamassa ja Oranssi Pazuzun keikalla. Tässä vaiheessa aloin näyttää niin pahalta, että päätin alkaa nukkua runsaammin (toteutui joulukuussa). Helsingin kirjamessujen kohokohta oli maailmanloppu-paneeli Pentti Linkolan, Risto Isomäen ja Teivo Teivaisen kanssa. Muutoin muistan käyttäytyneeni vähän huonosti. Maksaani sattui lopulta.

img_8415

Happy TEOTWAWKI to you too.

Kikka-musikaali, jota olen suunnitellut vuosia säveltäjän ja viime vuodet myös ohjaajan kanssa, löysi viimein esityspaikan (Jurkka!) ja sai kunnollisen rahoituksen. Loppuvuodesta ryhdyin kirjoittamaan kässäriä. Myös Korpisoturin dramatisointi, jota olimme suunnitelleet koko vuoden ajan ohjaajan kanssa, alkoi konkretisoitua.

Loka-joulukuun ajan ihmettelin, teenkö oikeasti töitä vai oleskelenko vain. Luulen tehneeni jotain. Tuntui oudolta kun ei ollut tappavaa stressiä.

Marraskuussa minut oli kutsuttu Les Boréales -festivaaleille Normandiaan. Matka oli käänteentekevä, sain valettua itseeni jopa jonkinlaista tulevaisuudenuskoa. Muistan nauraneeni tosi paljon. Aloin myös kirjoittaa uutta romaania.

img_8497

Wilhelm Valloittajan linnan piha Caenissa. Sanattomaksi vetää.

Kaikkinainen pimeys sai minussa aikaan sen, että keksin alkaa kirjoittaa pikku kirjajuttua ensi syksyksi. Koska tekemistähän ei muuten olisi ollut tarpeeksi.

Olin noin kaksi päivää näreissäni, kun Korpisoturi ei saanut mitään palkintoja tai edes ehdokkuuksia. Mutta joulukuussa Toisten historia palkittiin mediataiteen valtionpalkinnolla. Olen harvoin elämässäni ollut yhtä tyytyväinen kuin palkintotilaisuudessa. Joskin harmitti tietenkin kun Terike ei päässyt paikalle.

Vuoden viime metreillä perustin yrityksen. Why not.

Tapasin paljon jännittäviä ja kivoja ihmisiä, ja nauroin lukuisia kertoja hysteerisesti. Silti, luojan kiitos 2016 on ohi.

15824388_1010261845747227_179364709_o

Vesikidutuskin on mukavampaa kuin kulunut vuosi.