Laura Gustafsson

Kikka joutui monessa haastattelussa puolustamaan esiintyjäminäänsä, imagoaan ja ulkonäköään. Eri tavoin häneltä kysyttiin, miksi Kikka näyttää siltä, miltä näyttää. Kikan vastauksissa toistui ajatus aitoudesta: tältä hän näyttää ja tältä hän tykkää näyttää, on aina näyttänyt. Toinen, mihin Kikka vetosi, oli huomio ja erottuminen: hänen oli noustava esiin muiden laulajien ja esiintyjien joukosta, ja luontevin keino oli näyttävyys ja tyyli.

Jälkikäteen katsottuna Kikan tyylissä on helppo nähdä leikillisyyttä, performatiivisuutta, jopa dragia (Kikka puhui ”hassuttelusta”). Aikalaisille ainakin kotimaassa nämä käsitteet olivat tuntemattomia. He näkivät Kikassa seksikkään, seksikkääksi laittautuneen ja seksikkyyttä korostavan naisen. Se, että haastattelija vihjaa Kikkaa televisiolähetyksessä hutsuksi, tuntuu neljännesvuosisadan jälkeen uskomattomalta. Mutta aivan samanlaiset mekanismit toimivat edelleen.

Katukuvan bikinimainoksista on puhuttu niin kauan, että ne ovat jo käsite. Tietynlaisen naiseuden ja naisellisuuden representaatiot ovat läsnä kaikkialla. Kaupallinen kuvasto on laimentanut pornoteollisuuden kuvamaailmaa riittäväksi arvioidulla siveellisyydellä. Mainoksista paljastetut naisvartalot uivat muuhun mediaan, viihteeseen, taiteeseen ja ennen kaikkea ihmisten aivoihin. Naisihanne ei voi olla epäselvä yhdellekään näkökykyiselle.

Jotain mystistä kuitenkin tapahtuu ideaalin ja todellisen naisvartalon välillä. Kun nainen tavoittelee ihannetta tai naamioituu siihen, hän toimii jälleen yhteiskunnan silmissä väärin. Vaatekaupoissa myydään siis vaatteita, joita ei oikeastaan pitäisi käyttää.

”Yhteiskunta” ei ole mikään valvova silmä tai kaikenkattava byrokraattinen virkamiestaho. Pikemminkin se on jotain, minkä toimintatavat ja säännöt rakentuvat ihmisten mielissä riittävässä konsensuksessa. Vaikka yksilöllä olisi riitasointuisia omia ajatuksia ja tahdonsuuntia, hän pystyy usein samalla kontrolloimaan itseään sen avulla, minkä intuitiivisesti tietää yleisesti hyväksytyksi. Kun yksilö toimii tietoisesti vastoin normia, hänen voi olla vaikea perustella valintojaan myös itselleen, sillä hänellä on kaksi oikeaa: se, mikä itsestä tuntuu oikealta, ja se, minkä tietää yleiseksi oikeaksi. Kikkaa vastaan hyökättiin (sillä hyökkäyksiltä ne nyt näyttävät) tenttaamalla, onko hän harkiten rakennettu tuote ja voiko hän pitää poikaystävää, kun kaikki miehet haluavat hänet. Kikan puhe käy paikoin katkeilevaksi ja epäjärjestyneeksi, hän yrittää sanoa sen, mitä tuntee, mutta toiset ihmiset tekevät selväksi, mikä on oikein ja mikä väärin. Ehkä Kikka sisäisti nämä asiat itsekin, hänen oli vaikea muotoilla puolustuspuheensa, eikä hän sille oikeastaan tilaa tai kuuntelijaa olisi saanutkaan. Ajan myötä hän oppi toisaalta puolustamaan itseään, toisaalta puhumaan seksikkäästä imagosta jonain menneenä. Kunpa Kikka olisi tuntenut gender-tutkijan, joka olisi antanut hänelle synninpäästön, puhunut siitä, miten sukupuoli on aina rakennettua ja leikkiminen on ok.

Vaikka kyllä feministikin voi olla feministille susi. Kun olen itse saanut kritiikkiä olemuksestani ja käytöksestäni miesten seurassa, sen on esittänyt nainen, joka varmasti jakaa ajatukseni naisen vapaudesta ilmaista itseään, tasa-arvosta puhumattakaan. Tietynlainen nainen herättää toisissa primitiivisimmät käyttäytymismallit. Ja kyse on jostain paljon tärkeämmästä kuin vain siitä, saako nainen pukeutua lyhyeen hameeseen.

Prostituutio tarkoittaa ”panna julkisesti alttiiksi”. Kun nainen laittautuu sukupuoli- tai seksuaali-ihanteen mukaiseksi, hänestä tulee julkisesti näkyvä. Naisena elämiseen liittyy katseen kohteena oleminen, mutta mikäli nainen tieten tahtoen korostaa naisellisuutta olemuksessaan, hän suorastaan hakee huomiota ja toisten katseita. Jostain syystä itsensä katseille alttiiksi asettaminen ei ole ihan säädyllistä edes meidän suvaitsevassa kulttuurissamme. Vikaa ei edelleenkään etsitä katsojasta, vaan naisesta. Kun nuori tyttö saa poikien tai miesten huomiota osakseen, se voi tuntua ihanalta, mutta siihen liittyy myös häpeää. On kuin aivoissamme olisi asetus siitä, että nainen ei saa nauttia eikä ainakaan haluta huomiota ja jos hän sitä saa, hänessä on jotain, mikä kannattaisi peittää. Kuitenkin toisten huomaamaksi tuleminen on sosiaalisten eläinten perustarve.

Kikka puhui siitä, miten halusi erottua ja saada huomiota. On kuvaavaa, että huomio on hankittava ulkoisella olemuksella. Naisen osaamisella, huumorilla tai hienolla persoonalla ei ole mitään markkina-arvoa. Kun tämän idean mukaan sitten toimii, sekin menee väärin. Mitenköhän sitä huomiota sitten pitäisi hankkia?

Ei mitenkään.

Naisen ei kuulu näkyä. Mainoksissa nähtävät naiset lienevät seurausta jonkinlaisesta kulttuurin purkautumistarpeesta: tarvitaan hyväksyttävä paikka katsoa naisvartaloa. (Eri asia on, mistä tällainen tarve syntyy.) Tavalliset naiset sen sijaan pysykööt näkymättöminä.

On suuri ongelma, että jotkut naiset väen väkisin tekevät itsensä näkyviksi. Kysymys liittyy naisen suhteeseen miehiin mutta myös toisiin naisiin. Näkyvä nainen asettuu julkisesti alttiiksi, hänestä tulee kaikkien riistaa, hän antautuu halun, arvioinnin ja kritiikin kohteeksi – tahallaan. Isät yrittävät suojella tyttäriään kontrolloimalla heidän pukeutumistaan ja meikkaamistaan. (Sanottakoon, ettei oma isäni koskaan nuoruudessani sortunut tällaiseen. Sen sijaan eräs rakastajani kerran totesi, ettei toivoisi teinityttärensä näyttävän minulta.) Puolisot saattavat jatkaa samaa kaavaa. Tyttö/nainen on kohde, jonka löytäjä saa pitää: jokainen, joka näkee hänet, voi vaatia omistajuutta. Aivan kuin hänellä ei olisi lainkaan omaa tahtoa. Jos naisten toimijuus tulisi paremmin ymmärretyksi ja sisäistetyksi, se helpottaisi miesten omistamisen tuskaa. Toimijuuden omaksuminen myös pienentäisi tyttöjen ja naisten riskiä joutua hyväksikäyttäviin tai riistäviin tilanteisiin ja suhteisiin. Huom: Se ei siis ehkäisisi niitä, sillä niistä on vastuussa hyväksikäyttäjä, aina. Millainen yhteiskunta olisikaan, jos jokainen nainen ja muukin ihminen omaksuisi itseä suojelevan asenteen: ”Minun ei tarvitse suostua. Tiedän itse, mitä haluan.”

Kontrollia harjoittavat myös toiset naiset. Yhteiskunta, toisin sanoen ihmislauma, kannustaa edelleen miehiseen solidaarisuuteen ja naisten liittoutumattomuuteen. Nainen, joka tekee itsensä laumassa muita näkyvämmäksi, on uhka. Ei siksi, että hän saisi paremman lisääntymiskumppanin tai useampia tarjokkaita, vaan siksi, että näin hän tosiaan saa miesten huomion, mikä taas tuo hänelle välillistä valtaa, sillä valta on miehillä. Mies on naisen tie nousta lauman hierarkiassa ja saavuttaa asioita, joita pidetään tavoittelemisen arvoisina. Jostain syystä naiset, jotka raivaavat tiensä korkeille paikoille niin sanotusti omin avuin ovat usein häivyttäneet itsestään naisellisina pidettyjä tuntomerkkejä. Maskuliinista tai miehekkäitä piirteitä korostavaa naista usein kritisoidaan naisellisuuden puutteesta, mutta hänen on myös mahdollista saavuttaa korkea arvostus. Naista, joka ottaa käyttöönsä korostetun feminiinisyyden, ei arvosteta koskaan.