Laura Gustafsson

Synnyin vuonna 1983 Porvoossa. Harva asia on mielestäni niin tylsä kuin kronologisuus. Oikeastaan kirjailijoiden yksityisasiat eivät ole kovin kiinnostavia. Eivät ainakaan kiinnostavampia kuin muidenkaan ihmisten. Ehkä jopa vielä vähemmän. Niistä ei siis ole syytä kertoa tässä yhteydessä.

En halunnut kirjailijaksi ennen kuin aloin haluta kirjailijaksi. Tämä tapahtui noin vuonna 2003 kun olin Antin kanssa Akateemisessa kirjakaupassa. En tiedä, oliko se vain jokin päähänpisto. Pidin ajatusta vaarallisina, koska tajusin, että joutuisin laittamaan itseni ihan tosissani likoon, jos moiseen ryhtyisin. En myöskään osannut käyttää tietokoneita kovin hyvin, uskoin esim. internetin menevän nopeasti muodista. Päätin, että olen vielä niin nuori, ettei ole kiirettä. Lähdin opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistoon ja tehtyäni kandintutkinnon hain Teatterikorkeakouluun opiskelemaan dramaturgiaa, koska luulin, että siellä oppii kirjailijaksi.

Teatterikorkeakoulussa ei opeteta kirjailijaksi kuten ei missään muuallakaan. Mutta itsestä siellä oppi valtavan paljon. Esimerkiksi sen, miten uskaltaa vapauttaa luovuutensa.

Kirjoitin kandinäytelmäni Huorasadun 2010. Minulle avautui tilaisuus kirjoittaa romaani ja päätin jatkaa Huoriksen parissa. Into julkaisi esikoiseni 2011. Kirja oli ehdolla kaikenlaisissa kilpailuissa, mutta ei voittanut vitun mitään.

Kymmenen vuoden ja viiden romaanin jälkeen siirryin Likelle, joka julkaisi Mikään ei todella katoa -romaanini 2023.

Kirjojen kirjoittaminen on ihan hauskaa, se sopii ainoan lapsen mentaliteetilla varustetulle ihmiselle, joka haluaa itse määrätä kaikesta. Vastapainoksi olen tehnyt myös muita juttuja, esim. käsikirjoittanut kuunnelmasarja Pet Shopin, Kikka Fan Club -esityksen ja Ina <3 Suomi -tv-sarjaa.

Erityisen tärkeä ns. muu juttu minulle on ollut yhteistyöni kuvataiteilija Terike Haapojan kanssa. Vuonna 2013 perustimme Naudan historian museon, joka on ensimmäinen ei-ihmisen kulttuuria esittelevä museo. Olemme tehneet yhdessä teoksia, jotka sekoittavat installaatiota, performanssia, videotaidetta ja tekstiä. Epäihmisyyden museo -teoksemme on ollut esillä lukuisissa kansainvälisissä biennaaleissa ja festivaaleilla, viimeksi se nähtiin Helsingin taidemuseo HAMissa 2020 yhdessä Becoming-elokuvamme kanssa.