Laura Gustafsson

Sitten kun shit hits the fan, eli Korpisoturi 2.0

Ahma, noin 35 vuotta, Varg Vikernesin ja Pentti Linkolan perillinen, muuttaa itärajalle elämään omavaraisesti, maasta ja metsästä, erakkona. Hän varautuu maailmanloppuun, tai the end of the world as we know it -tilanteeseen, eli TEOTWAWKI:in, mutta se tapahtuu nopeammin kuin hän osaa odottaa saati toivoa. Yhteiskunnallinen romahdus katkaisee yhteydet, viestintä palautuu kahden ihmisen väliseksi, huhupuheista tulee merkittävä tietolähde. Valta on niillä, jotka sen ottavat. Ahma on kyllä varustautunut: hän aikoo seistä omalla maallaan, ase kädessä, ja olla luottamatta vieraan apuun. Hänellä on varmuusvarasto, mitoitettu omaan tarpeeseen. Mutta useimmilla ei ole mitään, sillä ihmiset ovat hyvin typeriä. Ei Ahma heitä sääli, tietenkään. Silti itselleenkin tuntemattomista syistä hän ajautuu pienen lauman jäseneksi. Toiset ihmiset ovat elävä helvetti, se on selvää, mutta yksinäisyys ehkä vieläkin viheliäisempää.

Kolmas romaanini katsoo ihmistä raadollisuudessaan, pienuudessaan ja loputtomassa kauneudessaan. Se on tutkielma selviytymisstrategioista, yhteisöstä ja siitä, miten ihminen on lyhyessä ajassa menettänyt kosketuksen maahan, kaiken perustaan. Korpisoturi on rakkauskirje isänmaalle, äiti maalle, Suomen maaperälle, joka kasvattaa povessaan lantun ja nauriin, puolukan, männynkäppyrän, yksinäisiä petoja. Homo sapiensin kyky vallata alaa ja toimia suurten luonnonmullistusten kaltaisena voimana on kauhistuttava, mutta myös jotain ihailtavaa on ihmisen tavassa selviytyä mahdottomissa olosuhteissa; elämänvietissä, joka nousee silloinkin, kun olisi viisainta kuolla ja kompostoitua.

Teoksen innoittajina ovat toimineet suomalaiset vihreän elämänsuojelun filosofit, Margaret Atwoodin kirjat, survivalismi.com, black metal ja ajatus yhteiskuntasopimusten purkautumisesta, jolloin hobbesilaisittain elämme luonnontilassa, kaikkien sodassa kaikkia vastaan.

Korpisoturi valittiin Tulenkantaja-palkintoehdokkaaksi. Kirjan julkaisi Into Kustannus. Tilaa.