Kirjamessut on done. Yllättäen tapahtuma ei tuntunut yhtä ahdistavalta kuin aikaisemmin. Ehkä siksi(kin), ettei ollut paineita päästä lavalle, koska ei ole tuoretta kirjaa. Olin Kirjailijaliiton näytelmäkeskustelussa Reidar Palmgrenin ja Marjo Niemen kanssa ja se oli oikein miellyttävää kun ei ollut sellainen fiilis, että olisi pakko yrittää mainostaa itseä kovasti. Ja tietysti Reidarin ja Marjon kanssa oli kiinnostavaa keskustella eikä tilanne edes tuntunut sillä tavalla keskustelun esittämiseltä kuin tällaisilla on usein tapana. Kirjailijaliiton vieraana oli muutenkin kivaa olla, koska liitto maksaa puhujille palkkiot.

Olen miettinyt ulkonäköasioita paljon. Pitää yrittää näyttää vähän vähemmän homssuiselta. Tajusin tämän kun katsoin Sofi Oksasen haastattelua telkkarista. Hänellä oli huulikiiltoa, joka oli pysynyt haastattelun ajan. Moiseen minulla on vielä matkaa, mutta en sentään ollut tänään liikenteessä missään kissankarvaisissa ex-mustissa loimissa. Eipä sillä, että enää kissankarvaongelmaa olisi muutenkaan, ikävä kyllä.

Julkisuuskuva on tosi tärkeä. Varsinkin naisella. Miehelläkin tietty myös joo, mutta naisella just tolla huulikiiltotasolla. Eikä siihen liity se, onko jotain järkevää sanottavaa vai ei. Niin monella on, että se kilpailu pitää hoitaa mekko-osastolla. Vaikka onkin inhottavaa puhua kilpailusta, koska ei asiaa siten haluaisi ajatella. Onhan itsellenikin hauskaa, että hyviä kirjoja ilmestyy ja niiden tekijöillä on varaa kirjoittaa lisää.

Käyn jatkuvasti läpi isoja kateus-issueita. Onneksi ne fiilikset pysyy vielä tuottavalla tasolla, siis että kateus menestyneempiä kohtaan saa itsen yrittämään kovemmin. Oikeasti haluaisin kirjoittaa mahdollisimman hyviä kirjoja. Mutta kyllä siihen kuuluu myös se, että odottaa niille omille töherryksilleen julkista tunnustusta.

Vähemmän kilpailuhenkisissä tunnelmissa olin tien toisella puolen. Rauhanasemalla järjestettiin taas Varjokirjamessut. Olin paikalla edustamassa Toisten historiaa ja puhumassa History According to Cattle -kirjasta. Ikävä kyllä minulla oli vanhaa tietoa esiintymisajastani, vaikka olin jaellut oikeaa aikataulua joka paikkaan. Onneksi ihmiset kuitenkin odottelivat kärsivällisesti ja ehdin puhuakin niin kauan kuin oli tarkoitus. Olen oppinut pitämään aika pitkiä monologeja. Muistan kun Huorasadun ilmestyttyä yksi haastatteluita tekevä torui minua vastauksieni laadusta. Tartuin liikaa kysymyksiin enkä laajentanut vastauksiani, haastattelija jäi pulaan. Onneksi sain tuon palautteen. Nykyään tosin olen päätynyt siihen, että vastaukseni eivät välttämättä liity kysymykseen enää mitenkään, mutta puhetta riittää. Pidän tätä silti kehityksenä. Tarjouduin ensi vuoden Varjiksille tekemään haastatteluita. Se on niin hieno tapahtuma, että ei haittaisi olla apujoukoissa.

Ai niin. Tapasin myös Luke Hardingin. Hän tarjoutui vahtimaan lastani sillä aikaa kun otan ruokaa. Lapseni alkoi itkeä ja pakeni. Itse haisin pahalta. Ehkä mister Harding ystävällisesti unohtaa tämän kohtaamisen.

Ja vielä erittäin siisti tiedote: Jaana Airaksinen, Innon toimitusjohtaja, voitti tietokirjallisuuden edistämispalkinnon.

Yllä: Keskustelu ei ole vielä alkanut, voi keskittyä poseerailemaan.

Yllä: Blaa blaa blaa blaa.

Kuvista saamme kiittää Mika Rönkköä.