Mitä helvettiä tässä maassa tapahtuu, kysyn nykyään joka päivä puolisoltani. Tämän jälkeen tiedustelen tapahtumien viihdearvoa, jota eivät tuota vain hirvi- ja huhtasaaret vaan ennen kaikkea valtiovarainministerimme, jolla on ihastuttavan eloisa tapa käyttää kieltä.
En ole osoittanut mieltäni sitten elokuun. Joukkovoimaan on paha vedota, kun kaikesta päätellen kansan enemmistö on SSS-miehistön takana. Kai kansalaiset jonkin perustellun, tulevaisuutta luotaavan arvion tekivät äänestäessään näitä kavereita. Ehkä ihmiset todella ovat kyllästyneet hyvinvointivaltion utopiaan. Sillä utopiahan hyvinvointivaltio on, liian hyvä ollakseen ikuinen – kuten koko nykyinen elämäntapamme muutenkin. En ole opiskellut kansantaloustiedettä, joten jätän tarkemman analyysin sikseen. Ei sillä, että nykykeskustelussa asiantuntijuudelle annettaisiin enää mitään arvoa.
Myös taiteilijoiden sosiaaliturvaa ollaan heikentemässä. En tiedä, muuttaako se olennaisesti nykytilannetta. Oletan, etten ainakaan itse saisi työttömyyspäivärahaa ellen täysin lopettaisi kaikkea, mitä tällä hetkellä teen, samoin sosiaaliturvan kanssa. Eilen kävin läpi kuluneen vuoden tuloni. Olen saanut palkkioita 17:ltä eri työllistäjältä tai vastaavalta taholta yhteensä 6300 euroa (verojen jälkeen). Summa koostuu kirjojen ennakoista, myynnistä, Sanaston tilityksistä, kirjoitus-, esiintymis- ja opetuspalkkioista. Lisäksi minulle maksettiin viime vuoden aikana apurahoja 16 120 euroa, josta henkilökohtaista apurahaa oli 10 100 ja loput projektin käyttöön, mm. painokuluihin. Maatalousyrittäjien eläkekassaan pulitin reilun kaksi tonnia (varmaan ihan hieno systeemi, mutta en aidosti voi uskoa, että kolmenkymmenen vuoden kuluttua olisi enää nykyisenkaltaista eläkejärjestelmää olemassakaan, saati että se koskettaisi minua mitenkään). Yhteenlaskettuna tuo runsas 16 000 näyttää melko kiinnostavalta kun ottaa huomioon sen, että puolisoni oli marraskuuhun asti hoitovapaalla. Tilanne ei oikeasti ole ihan niin surkea. Sain 2014 Taiteen keskustoimikunnalta puolen vuoden työskentelyapurahan (10 000), josta käytin käytännössä viiden kuukauden osuuden 2015 (mikä ei vaikuttanut siihen, että sain maksaa isot mätkyt edellisvuoden apurahatuloista, jotka ylittivät veronalaisuuden rajan, eli noin 19 000 – mikä toki ihan oikein onkin).
Surkeat tulot eivät korreloi arvostuksen kanssa. Paitsi siten, että mitä surkeammat tulot, sen heikompi arvostus. Taiteen merkitys Suomessa heikkenee koko ajan, se nähdään eliitin ja apurahasyöpäläisten keskinäisenä pelailuna, josta veronmaksajien yhtenäinen rintama joutuu pelkästään kärsimään. Ei riitä, että perussuomalaisuuden kitkeröittämä kansa halveksii taiteen tekijöitä, myös kollegat hyökkäävät vastaan. Koululaisvitsejä aikuisille alkoholismiviballa kirjoittava Juha Vuorinen jakoi (sanottakoon, että jossain määrin tulkinnanvaraisia) näkemyksiään apurahalla kirjoittavista Hesarissa kuun alussa. Eipä sillä, onhan taide järjetöntä. Siis nimenomaan, epärationaalista. Samalla tavoin kuin uskonto tai meditaatio. Niiden merkitystä ei pidä lähteä etsimään niiden tuottamasta hyvinvoinnista tai muustakaan toissijaisesta. Ihminen tarvitsee ilmiöitä, jotka kohottavat inhimillisen kokemuksen tuolle puolen. Toistaiseksi. Ehkä evoluutio tai Kokoomus korjaavat asian lähitulevaisuudessa.
Järkevää tai ei, sain eilen Korpisoturin ensimmäisen version valmiiksi. Kirjasta tulee paitsi hyvä myös hyödyllinen, sillä se evästää lukijaa sivilisaation romahduksen varalle. Tilanne saattaa tulla ajankohtaiseksi nopeammin kuin arvaammekaan. Mutta hei:
