Debytoin runoilijana ja tein sen viisaasti tv-kameroiden edessä. Yle Battle kutsui minut luomaan lavarunoutta Harri Hertellin johdolla. Otsikon säe jäi pois lausutusta runosta, koska se ei kuulostanut hyvältä. (Oikeasti debytoin runoilijana vuonna 2004 Tuusulan kunnankirjastolla, mutta kyseisen kokemuksen voin onneksi autuaasti unohtaa.)
Mies laulaa:
”Avaat rintani kuin lyhdyn.”
Ja Ross-tehtaan hybridi viis nolla kasi
palana kurkussasi
se lintu ei muuten laula
”Avaat rintani kuin”
ei kuin, ei se ei oo metafora
se ei oo hyperbola.
He tilaavat listalta kananrintaa.
Arkista astutaan parijonossa
aukaisuun kaulan, lautasmalliin
naulapistooli, nautojen haudat
ja mä oon ku mikäkin Haukio.
Luoteja, pultteja, puukkoja, piikkejä
piiskoja, kiskoja pitkin karjavaunuja
lajien Auschwitziin.
Peuranvasat, gasellit, mustien vuohien lauma
karitsat kerityt vasta
kyyhkyt
ja faaraon valjakon tamma
tapetaan vittu ne kaikki.
(Pelasta siinä se fucking maailma.)
Tähtien pölystä, puhtaasta valosta, valkoista punaista
all in – all out
ja valkeat sulat
kun nousevat broilerit siivilleen.
Check out my resting bitch face. (Kreditoisin kuvaajaa, mutta en löytänyt hänen nimeään.)