Kuten olen aina sanonut, vihaan progressiivista rockia. Sen sijaan rakastan regressiivista musiikkia. En yhtään jaksa uutta musiikkia. Paitsi vanhoilta bändeiltä. En kuuntele yhtäkään yhtyettä, jota en olisi löytänyt alle 20-vuotiaana. Ja nyt juuri yhä vähemmän. Tuttu, turvallinen, (nykyisin) keski-ikäisten miesten tekemä musiikki kelpaa.
Tämä lähti luullakseni jo syksyllä siitä kun kuvittelin, miltä Ahma, uuden kirjani päähenkilö näyttää. Ja aloin kuunnella Arcturuksen parasta levyä. Jota muuten taannoin yöbussissa soitin viereeni erehtyneelle hevaripojallekin. Kyllä, niin tein. Se oli hänestä ihan ok tai ei ainakaan valittanut.
Arcturuksen musiikki muuten on vähän progehtavaa. Mutta silti niin hyvää. Absurdi yhtälö.
Regressio syventyi rakentaessani Korpisoturin sivuhenkilöä ja miettiessäni hänen psykologiaansa ja todetessani sen itselleni kovin tunnistettavaksi.
Lopulta, yhteenvedoksi, koko homma levisi käsiin erään jutun seurauksena, johon saattaa liittyä A.W. Yrjänä mutta josta en voi nyt puhua enempää.
Taantumiseni kunniaksi jaan joitain hauskoja sattumuksia varhaisilta vuosiltani.
– Olin menossa kouluun, vetelin röökiä koulubussia odotellessa. Olin juuri sytyttänyt, kun yksi ystävä ajoi äitinsä kanssa ohi ja poimi minut kyytiin. Ei nyt tietenkään voi hyvää savuketta heittää menemään, joten sammutin sen ja panin taskuun. Neljän kilsan kuluttua minusta alkoi nousta savua. Piti pysäyttää auto, heittää takki maahan ja hyppiä sen päällä. Bussikortti paloi puoliksi, mutta UFF:sta ostetulle nahkatakille (olin kylläkin jo alkanut vegaaniksi, mutta käytin nahkaa aika pitkään) ei käynyt juuri mitään.
– Kasisalilla Lahdessa Enochian Crescent nakkasi vadillisen verta yleisön päälle. Jotenkin ajattelin, ettei veganismin vaatimuksia voi myöskään ulottaa black metal -yhtyeisiin, joten asia ei haitannut minua juuri mitenkään. Paitsi että näytin kuulemma tyhmältä.
– Välitunnilla oli käyty vähän kirjastossa lukemassa tietosanakirjoja (internetiä ei silloin ollut tai tunnettu ainakaan Mäntsälässä). Niinpä kuvaamataidon tunnilla askartelin ystäväni kanssa Vlad Tepesin pihamaan styroksista ja hammastikuista, sekatekniikka. Teos on valitettavasti kadonnut.
