Laura Gustafsson

Kuten kaikki kirjailijoiden omaiset tietävät ja ketkään muut eivät oikeastaan välitä, kirjailijat ovat aivan oma ihmislajinsa. He ovat samanaikaisesti maailman(eniten)tuskaisia ja kaikista omahyväisimpiä yksilöitä, heissä ääretön herkkyys yhdistyy tavattomaan yksiulotteisuuteen. He eivät mukamas piittaa auktoriteeteista, mutta heitä hierarkkisempia ihmisiä ei olekaan. He ovat pikkumaisia ja mahdottomia ja heidän pitää aina saada olla eri mieltä. He ovat introverttejä, joiden drug of choice on huomio. He ovat hyvin lapsellisia, hyvin, hyvin lapsellisia.

 

Onko kirjailijoissa mitään hyvää? No. Kyllä… He eivät ole tylsiä. Eivätkä yleensä kovin tyhmiä – toisaalta heidän ei myöskään tarvitse todistella älykkyyttään kuten vaikkapa muusikoiden, koska heitä pidetään automaattisesti älykkäinä. He osaavat kielioppisäännöt (ja jos eivät osaa, onnistuvat vakuuttamaan muut siitä, että virheet ovat tarkoituksellisia)! Monet heistä ovat hyviä kuuntelijoita, mikä voi tuntua viehättävältä, kunnes löytää itsensä romaanin sivuilta näyttämässä totaalisen idiootilta (tämä on ongelma vain siinä tapauksessa, että lukee kirjailijan tuotoksia).

 

Virallisella Kirjailijaliitolla on kädet täynnä kirjailijoiden yhteiskunnallista asemaa ylläpitäessään – mikä on jokseenkin mahdotonta työtä niin kauan kuin maamme hallituksen keskeisenä agendana on pahuus ja epäoikeudenmukaisuus (eikä mikään ole niin pahaa ja epäoikeudenmukaista kuin kirjailijoiden sortaminen, näin se on, tiedoksi vaan Näyttelijäliitto). Olen kuitenkin itse (sairaalla tavalla) eniten kiinnostunut kirjailijoiden sielullisesta tilasta. Sen vuoksi julkistan tässä ja nyt aloitteeni Katkerien kirjailijoiden liitosta. Liittoon ovat tervetulleita kaikki kirjailijat, jotka ovat saaneet vähemmän huomiota kuin olisivat omasta mielestään ansainneet. Emme kokousta fyysisesti, koska kirjailijoiden kohtaamiset ovat valtavan kiusallisia esim. monista edellämainituista syistä. Sen sijaan aion jakaa Katkerien kirjailijoiden liiton materiaalia täällä internetissä näillä omilla sivuillani. En vitussa mene Tiktokiin. Kenenkään kirjailijan ei pitäisi. Muutenkin olisi parasta pysyä pois sosiaalisesta mediasta, mutta sittenhän olisi tosi vaikea tietää, mitä muut minusta puhuvat.

 

Hankkeeni tähtää kirjailijan kasvuun ihmisenä, mikä tosin saattaa tehdä kirjailijasta entistä sietämättömämmän yhteisön silmissä. Uskon myös, että katkeruuden voi valjastaa luovuuden käyttöön tai ainakin käsitellä sitä tavalla, joka ei estä luovaa työtä ja heikennä sen laatua. Muistakaamme, että vain onnistuneella (tai tosi pahasti epäonnistuneella) luomisella on mahdollista saada huomiota. Tämä toimikoon motivaattorina.

 

Palaan tulevina viikkoina jokaista kirjailijaa syvästi koskettaviin teemoihin kuten kateus, tunteet kriitikoita kohtaan ja kateus. En tee tätä ensisijaisesti epäitsekkäistä syistä, vaan siksi, että minäkin haluan joskus kirjoittaa jotain, millä ei ole yhtään mitään merkitystä.