Laura Gustafsson

Kaikki tietävät, että kriitikot joko eivät tajua mitään tai ovat aivan mahtavia. Välimaastoa ei ole ja vaihtelu päädystä toiseen voi toteutua jopa yksilönsisäisesti. Siksi katkeran kirjailijan ei pidä antaa liikaa painoarvoa kriitikon sanoille. Missään nimessä niitä ei tule muistella enää esim. kahdentoista vuoden kuluttua, varsinkaan jos kyseinen kriitikko on jo edesmennyt.

Kirjailijan ongelma – yksi niistä – on sanoihin takertuminen. On itsestäänselvää, että pelkkien kirjoitettujen sanojen avulla kommunikoiminen on äärimmäisen vajavaista. Melkein kukaan ei ymmärrä sanojamme siten kuin ne tarkoitamme, jos heillä ei ole sellaisia olennaisia asioita kuten äänemme, elekielemme, ilmeemme, energiamme, tuoksumme, feromonimme jne auttamassa tulkintaa. Samoin voi olla varma siitä, että ei itse ymmärrä muiden sanoja vastaavassa luonnottomassa kirjallisessa tyhjiössä. Kirjoitettuja sanoja ei pidä ottaa kovin vakavasti, ainakaan vielä, vaikkakin ehkä satojen tuhansien tai miljoonien vuosien päästä saavutamme evoluutiossa kohdan, jossa pääsemme tämän teknologian tasalle.

Arvioihin liittyvä dilemma on vittumainen, eli sikäli katkeralle kirjailijalle lajityypillinen. Kritiikki on parhaassa tapauksessa kiinnostavaa ja taideteosten arvotus kuuluu kulttuuriseen keskusteluun. Kritiikki kertoo myös siitä, että taide on niin tärkeää, että siitä on mielekästä kirjoittaa analyyttisesti. Kriitikko antaa teokseen tulkinnan avaimia, asettaa sen kontekstiin ja kertoo näkemyksensä siitä, miten tekijä on hyödyntänyt lajityyppinsä ja taiteenlajinsa konventioita tai onko peräti uudistanut niitä. Ilman ymmärrystä kontekstista kriitikko on pelkän mielipiteensä varassa. Tällöin kritiikki menettää arvovaltansa ja merkityksensä. Sanotaan myös tämä ääneen: kriitikolla on oikeus olla kriittinen, hänen tehtävänsä ei ole myynnin tai taiteilijan mielenrauhan edistäminen (hyvä kriitikko tosin ymmärtää, että hänellä on molempiin valtaa). Lisäksi kyky ottaa palautetta vastaan on merkittävin mahdollisuus kehittyä tekijänä (ehkä psykedeelien lisäksi).

Toisinaan kriitikko kokee ymmärtävänsä aihepiirin ja lajin kenties turhankin hyvin. Tämä pätee erityisesti tapauksissa, joissa hän on hieman perehtynyt asiaan (eli tässä pätee sama kuin kaikessa: yhden youtube-videon katsottuaan ihminen luulee olevansa asiantuntija, kymmenen vuoden tutkimisen jälkeen hän tajuaa, ettei tiedä paljoakaan, vrt. Sokrates). Se on ongelma, sillä silloin kritiikistä tulee helposti tarkoituksellisen poleeminen: kun kriitikko ns. tietää, miten jokin asia pitäisi tehdä, kaikki muut tavat näyttävät hänestä vääriltä. Hän sokaistuu oman etevyytensä edessä. Se on kamalaa ja noloa ja paskamaisinta siinä on se, että hänellä saattaa olla valtaa kanonisoida oma näkemyksensä niin että se ui seuraaviinkin arvioihin (mikäli niitä tulee).

Katkera kirjailija tietää itse helvetin hyvin, miten kirja pitäisi kirjoittaa. Tästä syystä hänen ei koskaan pidä kirjoittaa arvioita kollegojensa teoksista varsinkaan jos ne liikkuvat hänen oman aihepiirinsä tai genrensä alueella. Ulkomaassa eräs tuleva katkera kirjailija oli aikeissa julkaista esikoisromaaninsa ja päätti edistää teoksen menestystä luomalla valetilejä Goodreadsiin ja kehumalla niiden kautta itseään ja haukkumalla toisia esikoiskirjailijoita (miten haukkua kirjoja, jotka eivät ole vielä ilmestyneet, en tiedä). Kustantamo kiitti häntä proaktiivisuudesta perumalla kustannussopimuksen.

Goodreads on pelkkää paskaa, kuten kaikki paikat, joissa ihmiset voivat käydä vapaasti ja vailla vastuuta kertomassa näkemyksiään. Ei pitäisi olla mitään väliä, mitä sellaisessa palvelussa sanotaan. Eikä varmaan ole täysin ainutlaatuista, että kirjailijat toimivat juuri kuten edellä mainittu henkilö. Oikeassa julkaisussa ilmestyvä arvio on kuitenkin täysin eri asia. Meillä kotimaassahan suhtaudutaan aika liberaalisti siihen, mikäli tekijä itse kirjoittaa kritiikkejä oman alansa teoksista. Se on pienessä maassa ihan järkevää: monet kirjailijat ovat myös opiskelleet kirjallisuutta ja heillä on erittäin laaja tietämys niin perinteestä kuin nykykentästäkin. Kirjailija kirjoittaa työkseen ja on ymmärrettävää hakea lisätienestejä vaikkapa juuri arvioita kirjoittamalla.

Muistutan tässä kohtaa Katkerien Kirjailijoiden liiton perusprinsiipistä ja keskeisestä tavoitteesta: kirjailijoiden katkeruuden vähentämisestä. Jokainen voi miettiä, mitä se omalla kohdalla merkitsee ja miten voi pyrkiä siihen, ettei ainakaan lisäisi kollegoidensa katkeruutta turhan päiten. Esimerkiksi sillä tavalla, että jos on pian julkaisemassa (esikois)kirjan, niin ei ole hygieenistä mitätöidä arvostetuissa julkaisuissa edeltävän vuoden aikana kirjoja, joiden voi olettaa liikkuvan muodoltaan tai sisällöltään samoilla alueilla kuin se oma tuleva klassikko, vaan ihan reilusti jäävätä itsensä moisesta. Koska kyllä me kaikki tiedämme, että objektiivisuus ei ole vahvin piirteemme ylipäätään milloinkaan mutta etenkään jos koemme minkäänlaista uhkaa.

Kirjailijan ei pidä suunnata kalliita voimavarojaan kriitikkoon (Antti Majander -empatiatyöpajan työkalut auttavat). Sen sijaan voi arvioida oman kirjansa ihan itse. Mallia voi ottaa vaikkapa oikein kivasta itsearviointilomakkeessa, jonka kolmosluokkalaiseni hiljattain täytti. Listaan on merkitty erilaisia ominaisuuksia, joista tulee valita viisi omaa vahvuuttaan (niitä voi keksiä myös listan ulkopuolelta, esim. uiminen, henkilöhahmojen kompleksisuus, yleistajuisuus) sekä yhdestä kolmeen niitä, joissa olisi kehittymisen varaa. 9-vuotiaan koululaisen sanalista sopii sellaisenaan kirjailijan tai kenen tahansa muunkin aikuisen itsekriittisyyden apuvälineeksi. Omat ja oman teoksen – sillä olemmehan erillisiä kirjoistamme – vahvuudet ja kehityskohteet voi valita seuraavista: ystävällisyys, huumorintaju, johtajuus, uteliaisuus, kauneuden arvostus, kiitollisuus, sinnikkyys, rehellisyys, arviointikyky, toiveikkuus, oppimisen ilo, harkitsevaisuus, urheus, reiluus, ryhmätyötaidot, myötätunto, innokkuus, luovuus, rakkaus ja itsesäätely.

Omalla kohdallani sanoisin kirjojeni onnistuneen huumorintajun, rehellisyyden, urheuden, luovuuden ja myötätunnon alueilla. Kehittämistä on sinnikkyydessä, harkitsevaisuudessa ja innokkuudessa. Tästä on hyvä lähteä työstämään kolmen liuskan mittaista syväanalyysiä. Tai voi myös siirtyä eteenpäin ja kirjoittaa jotain hauskempaa.