Romaani eli marraskuussa kohtalokkaita aikoja. Kirjoitin viimeisen luonnoksen, siis viimeisen ennen viimeistelyjä, ei vielä sitä, johon kirjoitetaan ”oikeasti final final”. Kustannustoimittajani varasi minulle puolitoista tuntia käsikirjoituksesta keskustelemiseen, mutta kun sitten tapasimme, hän sanoi, että eipä täällä nyt kauheasti ole enää mitään. Yhden kohdan kehotti poistamaan, jotta fokus pysyisi. Mutta luulen, että en poista, sillä fokuksen poistuminen on tarkoituksellista ja kohta varioi teemaa, jossa kuolema ja ruoka yhdistyvät. Kävimme joutessamme läpi taiton. On erilaista tehdä tälleen, että pitää tietää itse kaikki ennen kuin nivaska menee graafikolle. Ei voi pyytää mitään ”keksitkö tähän jonkin hienon ratkaisun”. Onneksi näitä on tullut nyt tehtyä niin että tajuaa itsekin edes jostain edes jotain.
Toinen kohtalokas hetki koitti kun luin yleisölle romaanin tekstiä ääneen Voiko eläintä kertoa? -hankkeen tapahtumassa. Tilanne oli erittäin jännittävä, koska paikalla oli ihmisiä, joiden kirjoista ja ajattelusta olen ammentanut. Elisa Aaltola on tietenkin vaikuttanut ajatteluuni paljon, Salla Tuomivaaran ja Joni Purmosen vuonna 1998 kirjoittama Ulos häkeistä! antoi elävän kuvan eläinoikeusliikkeen alkutaipaleesta, Pinja Mustajoki on kirjoittanut aktivistien kuvaamista videoista (hänen huomionsa on se, että ne eivät ole salakuvausvideoita, sillä niitä ei ole kuvattu salaa kohteiltaan), Pipsa Lonka on uskomattomalla tarkkuudella kirjoittanut toisenlajisia näytelmiinsä ja Liisa Kasken Myyttiset eläimet on myös tuonut omaa tasoaan kirjaseeni. Oli siis varsin kotoisaa. Alustin luentaani sanomalla, että ei tässä sitten hirveästi kerrota niitä muita eläimiä. Pipsa opponoi minua ja tajusin itsekin, että kyllähän heitä oli aivan joka rakosessa. En vain tiedä, tulevatko he esiin yhtä toimijoina kuin ihmishahmot. Lukeminen oli hauskaa, mutta itsekritiikki toki repi punttia aivan koko ajan. Nyt mietin ensi kertaa kirjoittamisvaiheessa (sitä kirottua) äänikirjaa. Ymmärtääkö tästä nyt, että kyseessä on repliikki ja miten tämän voi sanoa ilman, että näyttelee yhtään. Tästäkin syystä olen iloinen, että saan itse lukea kuunneltavan version. Kontrolli is my middle name.
Elisa, tuo ihmeellinen olento, oli läsnä toisessakin otteessa marraskuussani. Haastattelin häntä Rosebudin Sivullisessa (ensinnäkin: miten loistava nimi kirjakaupalle ja toiseksi: miten ihastuttava putiikki). Enpä ole ennen saanut olla läsnä todistamassa, miten oikeasti tärkeä ja kiinnostava ja haastava kirja vetää katsomon täyteen ihmisiä. Jotka päälle päätteeksi haluavat kaikki ostaa teoksen (ja kirjat loppuivat tietenkin kesken). Joskus on hankala haastatella henkilöä, jonka tuntee hyvin, mutta Elisan kohdalla sellaista ongelmaa ei ole.
Mikään ei todella katoa mankeloitiin myös kriittisen asiantuntijalukijan lävitse ja pystyin poistamaan tekstistä hölmöt virheet. Saatoin toki tehdä viimeisellä kierroksella vielä uusia mokia. Nyt on kuitenkin jonkinlainen varmuus siitä, että kuvaukseni tilojen dokumentoinnista on kohdillaan. Minua ojennettiin siitäkin, että vanhan koulukunnan vegaanit juovat kahvinsa mustana. Ei tavallisella (eli Alpron) soijamaidolla. Niin tietysti join itsekin silloin 90-luvun lopulla, mutta sitten lopetin kahvinjuonnin joksikin aikaa, kunnes poikaystäväni kantoi kotiini pikakahvia ja totesin, että on jotenkin lohdullista juoda aamukahvia.
Ajattelen koko ajan: kirja on hyvä, mutta onko se täydellinen. Tai riittävän hyvä. Ajatus on ongelmallinen, koska näyttää siltä, ettei minulla ole minkäänlaisia kriteerejä, joilla arvioisin tätä. Voimakkaimmin luotan omaan fiilikseen ja minua epäilyttää suuresti se, ettei huomattavissa ole hybristä. Lääkitys taitaa olla kohdillaan.
Luin uudestaan Gulliverin retkien viimeisen osan ja poimin sieltä ilmaisuja lukuihin, joissa kirjan päähenkilö vierailee turvakodissa. Pitää nyt vielä viimeisellä lukukierroksella katsoa, vaikuttavatko ne liian kieli poskessa -meiningiltä. Kyllähän jokin ”olin pyörtyä mielipahasta” saattaa hieman hypätä silmille. Mutta tuosta kirjasta hyppää kyllä pari muutakin kohtaa silmille, niin että.
Bobby on osoittautunut täydelliseksi (pala)verikoiraksi. Markkinointikeskustelussa viestintäpäällikkö totesi neuvotelleensa kirjailijoiden kanssa agentin läsnä ollessa, mutta Bobbyn katse oli kuulemma vielä läpäisevämpi. Kävimme Ylelläkin juttelemassa yhdestä jutusta, josta voisikin tulla aika siisti juttu. Bobby ainoastaan kerran koetti nylkyttää dramaturgin jalkaa, mutta lopetti heti kun huomautin toiminnan sopimattomuudesta.
